Kaupallistumista kerrakseen

Hyvää joulukuuta!

Huhuh, vuosi on kohta lopuillaan, joulu lähestyy, synttärit lähestyy ja työharjoittelun loppu häämöttää ikävästi horisontissa. Toisaalta niin häämöttää myös uudet mahdollisuudet... mitä ne sitten ikinä onkaan.

Olen kamppaillut muutaman kirjoitusaiheen kanssa viime viikkoina. En vain ole saanut jatkuvalta kipeilyltäni ja lisääntyvältä työmäärältäni kunnolla mistään aiheesta kiinni. Aihe on käynyt mielessä, jonka jälkeen se on yhtä nopeasti sieltä hävinnytkin. Onneksi eilen ja tänään kävi toisin.

Kaikki alkoi, kun odotin musiikkia kuunnellen kaupan kassalla omaa vuoroani tulla rahastetuksi. Huomioni kiinnittyi edessäni olevan lapsiperheen tavaran paljouteen ja sanaharkkaan. Lapset itkivät, mies valitti kiirettä ja nainen sitä, kuinka miljoonat lahjat on vielä ostamatta. Yhtäkkiä tajusin, kuinka moni kanssaihmisistä oli samalla asialla ja samalla mielentilalla. Joulumielellä? Noh, jos sitä kiukkuisuutta ja ärhentelyä voi jouluiseksi sanoa. Ja voihan sitä. Sama toistuu nimittäin joka ikinen vuosi.

Mitä vanhemmaksi on tullut vartuttua, sitä enemmän tuntuu, että täytyy aina kiirehtiä joulun aikaan. Kiirehtiä, tuhlata ylenpalttisesti rahaa lahjoihin, soittaa kaikki kaimat, kummit, serkut ja kissat läpi puhumattakaan kodin valmisteluista. Tästä meitä muistuttaa jo lokakuussa alkavat kauppojen joululaulurenkutukset. Lokakuussa? Suomen nykyisellä lumitilanteella itselle joulu tuntuu koittavan vasta 22.12, jos vielä silloinkaan. Kaupat nyhtävät joulujen alla kaiken mahdollisen irti ihmisten taskuista, koska nykyään se on joulun tarkoitus. Joulu materialisoituu koko ajan entistä enemmän ja me menemme "ilolla" mukaan. Miksi? Haluammeko joulun tarkoituksen olevan kilpavarustelua perheiden kesken?

Alunperin joulun tarkoituksena oli olla kirkollinen juhla. Tätähän se ei tietenkään valtaosalle väestöstä enää ole. En mene syyttelemään ketään, omalle kohdallenikaan ei kuulu joulukirkossa istuminen. Nykyään tarkoituksena on muistaa niin montaa ihmistä lahjoilla kuin vain mahdollista. Lahjat on hieno asia, en mene sitä kieltämään, mutta miksi siitä on tehty joulun kohokohta? Miksi pilata niin sanottu joulutunnelma lahjojen kiireellisellä hankkimisella ja itsensä loppuun kuluttamisella? Kuulostaa enemmän työnteolta kuin juhlapyhältä. Mutta toisaalta monet juhlapyhät ovat menneet tähän suuntaan. Niitä markkinoidaan ja kaupallistetaan aina vain enemmän. Ystävänpäivä on näistä pahinta mahdollista sorttia. Miksi ei vain voi osoittaa sitä ystävällisyyttä ja rakkautta joka päivä?
          Omasta mielestäni joulun kuuluisi olla perhejuhla, jossa lähimmäiset kokoontuvat yhteen. Jos haluaa jotain ihmistä muistaa lahjalla, olkoon niin, mutta miksi siitä pitää stressata niin paljon etukäteen? Lahjojen ei kuuluisi olla joulussa pääasia. Vanhempana rupeaa arvostamaan hetkiä läheisten kanssa. Miksei sitä voisi opettaa lapsillekin? Lapsille tuputetaan kaupallistumista pienestä pitäen telkkarin mainostauoilla, kauppojen hyllyillä ja radiossa: "Osta osta osta!""Vielä tämä kerkeää pukin konttiin!". Kaupat ja yhtiöt pilaavat joulun hengen ja mielestäni sen oikean tarkoituksen altistamalla lapset jatkuvaan syötteeseen ja uskoon siitä, kuinka lahjat on joulussa se isoin osa. Lapset altistuvat ja alkavat vaatia tavarapaljoutta vanhemmiltaan, vanhemmille tulee kiire ostaa ja valmistella kaikki mahdollinen, tulee stressiä ja kiirettä. Ihminen ärsyyntyy, joulun hehkeys ja tarkoitus katoaa joulumielestä puhumattakaan.

Tarkoituksenani ei ollut paasata, vaan vain kertoa oma näkemykseni nykypäivän joulusta ja rohkaista tänä vuonna olemaan pitämättä niin kauheaa kiirettä, stressaamatta ja kokoontumaan yhdessä läheisten kanssa. Joulusta voi tehdä myös pienen ja simppelin. Sukulaisia voi pyytää auttamaan järjestelyissä, jos tuntuu että tehtävää on liikaa. Ei joulun ole tarkoitus olla kuluttavaa aikaa, vaan elvyttävää. Koittakaa suhtautua positiivisesti (kyynisyyttäni minunhan on tästä hyvä sanoa) ja koittakaa sovittaa menoja ja aikaa. Jos aikaa ei löydy, sitä on turha yrittää nipistää turhaan lahjojen hamstraamiseen. Luultavasti pisteesi läheistesi silmissä eivät putoa, vaikka et saisi heille korttia enempää tuotuakaan. Jos olet tullut paikalle ja osallistut vaikka ruuanlaittoon, he luultavasti arvostavat sitä enemmän, kuin Alkon sesonkiviinipulloa, jonka kiireessä nappaat mukaasi ennen paikalle tuloa.

   
                                  

Radical Face - Welcome Home

Pahoittelen, että en pistänyt minkäänlaista sopivaa joululaulua. En ole joululaulu -ihmisiä, mutta tästä biisistä välittyy tunnelmaa, jota kaipaan. Joulun aikana parasta on, kun perhe toivottaa sinut kotiin. Nauttikaa siitä, koska kaikille se ei ole mahdollista. Ei teillekkään aina.

Hyvää joulun odotusta!

Ps: Kirjoitan fantasiakirjallisuutta ja harjoittelen omista kirjoistani pidempiä tai lyhyempiä pätkiä osoitteeseen http://mielikuvituskliseita.blogspot.fi/. Käykää kurkkaamassa, jos kiinnostaa!

Ihmisiä Kaikki

Hyvää juhlapyhää (taas kerran)!

Olenko ainut, josta tuntuu, että Suomessa liputetaan joka toinen viikko? Onko näin ollut aina? Noh, huomaan sen ehkä vain paljon helpommin nyt, kun lippu liehuu parvekkeeni tasolla. Ei sen väliä.

Mieltäni on kuluneen parin viikon aikana askarruttanut kysymykset uskonnosta. Tai lähinnä suhtautuminesta uskontoon ja etenkin uskovaisiin ihmisiin. Uskovaiset ovat tyhmiä, ne uskovat satuolentoon ja mielikuvitus ystäviin, mitään ei saa tehdä kysymättä ja katumatta. Hämärää touhua siis. Mutta keihin nämä ihmiset perustavat mielipiteensä? Räsäseen ja muihin mediauskovaisiin, jotka hyppivät lehdistä toisiin, päästellen suustaan sammakoita, jonka jälkeen puoli Suomea eroaa taas kirkosta.
Toinen huono vaihtoehto: Mahdollisuus Muutokseen -kampanja. Siellä on kampanja väki keksinyt nokkelia iskulauseita kuten, "Elämästä ei hevillä selviä" tai "Biletys päättyi luottamus löytyi". Mitä tällä yritetään viestittää, kysynpähän vaan? Olen itse uskossa ja koen kyseiset mainoslauseet lähinnä yhtä vastenmielisenä kuin intin aamupuurot. Koitetaanko oikeasti saada se loppukin pieni osuus suomalaisista, jotka vielä kuuluvat kirkkoon, eroamaan? Siltä ainakin kovasti vaikuttaa. Hyvin pieni osa ihmisistä ymmärtää viestin, mutta kaikkia muita rupeaa lähinnä ärsyttämään ja sitten ollaan taas sitä mieltä, että kyllä ne uskovat osaa olla tyhmää sakkia.

Mutta mitä jos keskityttäisiin oikeisiin ihmisiin? Normaaleihin, huonopalkkaisissa töissä käyviin, heviä kuunteleviin ja baareissa käyviin ihmisiin. Itse en ainakaan koe pyytäneeni Räsästä puhumaan itseni puolesta missään asiassa. Harva uskossa oleva ihminen, jonka tunnen esimerkiksi vastustaa homojen vihkimistä tai on sitä mieltä, että baarit pitäisi pistää kiinni kello kahdelta. Tuskin kukaan on edes sitä mieltä, että kaikkien on pakko uskoa. Ei kukaan omasta tuttava piiristäni ole yrittänyt käännyttää ihmisiä kadulla, kotiovista puhumattakaan. Sitäkin kuulee aina silloin tällöin, että "Kun ne uskovaiset käy ovilla käännyttämässä...". Niin käy, mutta puhe ei silloin ole kristityistä, vaan Jehovan todistajista, mikä on täysin eri asia enkä väitä, etteikö sieltäkin löytyisi poikkeuksia. Riparityössä tarkoitus taas on antaa ihmisille vaihtoehtoisia ajatuksia siitä, miten asiat täällä joidenkin ihmisten mielestä pyörii ja miten elämä on saanut alkunsa. Ei siellä kukaan hakkaa Raamatulla päähän ja vaadi tunnustamaan syntejä. Stereotypiaa ja ennakkoluuloja kaikki tyynni.

Heitänkin kysymyksen, että miten se kenenkään aamumuroihin vaikuttaa, jos joku uskoo? Jos ihminen on muuten hyvä tyyppi, eikä tuputa uskoaan muille, niin miten se millään tavalla vaikuttaa? Olen huomannut ateistipiireissä, että koetaan vaan hienoksi, kun ollaan se mestarirotu, joka ei vastaa teoistaan kellekkään tai millekkään, varsinkaan satuolennolle pilven päällä. Se on mulle ihan sama mihin uskot. Niin sen pitäis olla kaikille muillekin. Se että joku uskoo spagettihirviöön tai joulupukkiin, niin senkin pitäis olla ihan okei. Miksi pitää kokea mahtavaa ylivertaisuutta huutelemalla netin välityksellä muille ihmisille siitä, kuinka perseestä ne on, ku ne uskoo tai on uskomatta? Omasta näkökulmasta en näe siinä hirveästi mitään väärää.
Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kertoa, että jokaisesta ihmisryhmästä löytyy niin mahtavia, kuin rajattoman ärsyttäviä tapauksia. Ei se uskonto siihen vaikuta. Joten miksi täytyy vihata?

Eli ensi kerralla kun postaat seinällesi, että "Jaahas, uskovaiset taas painelee menemään, onpas ne perseestä.", niin kirjota vaikka henkilökohtaisesti siitä ihmisestä, joka on jotain tyhmää sanonut, äläkä leimaa koko uskontoa/uskontokuntaa mädäksi. Tiedän, että en ole ehkä omilta yleistyksiltäni tätä paras sanomaan, mutta sanon kuitenkin, koska tästä asiasta on paljon oma kohtaista kokemusta. Ja onhan se ihan hyvän maun mukaistakin kunnioittaa toisten mielipiteitä sen sijaan, että menee saman tien polkemaan toisen aatteen lyttyyn. Kyse kuitenkin on loppupeleissä mielipidekiistoista.

Disciple - Game On

Siitä teille vielä vähän kristillistä metallia. Suosittelen lämpimästi, etenkin jos elää vielä siinä luulossa, että on olemassa pelkkää gospelia. :)

Kunnes taas tulee uusi aihe vastaan! Hyvät illan jatkot! :)

Perintönä Kulttuuri

Voisin vaikka toivottaa hyvää yötä, kello on sen verran paljon. Noh, vielä ei väsytä ja saan ehkä jotain järkevää raapusteltua. Eli hyvää yötä, vaikka ette nukkumaan olisi menossakaan!

Mieltäni on askarruttanut jatkuvalla syötöllä kokonaisen kuukauden kysymykset kulttuurista. Lehdissä puhutaan maahanmuuttajataustaisista nuorista, jotka hakkaavat avuttomia ihmisiä, puhutaan suomalaisuudesta ja on puhuttu myös nykypäivän biletyskulttuurista. Koitan olla menemättä liikaa nykypäivän Suomen politiikkaan, vaikka sitä apuna käytänkin. Pahoittelen jo etukäteen. Asiaan.

Eli kulttuuri. Suomalaisuus. Mitä teille tulee mieleen sanasta suomalaisuus? Kyselin tutuilta ja läheisiltä, mitä heille tulee mieleen: "tietynlainen yksinäisyys (positiivista), sisu, lujuus, nöyryys, rehellisyys". Asioita, joita myös minulla nousee suomalaisista mieleen. Noh, ainakin osittain. Itselleni nousee suomalaisuudesta ylös slogan: "Isämmaa, viina, perkele ja jääkiekko". Tiivistetysti: suomalainen kulttuuri - junttikulttuuri: Ei uskalleta uudistaa mitään, eletään vanhoissa perinteissä ja arvoistta, viinaa vedetään maailman kärkitilastoissa, perkele on suomalaista kiroiluperinnettä parhaimmillaan ja jääkiekkoa seurataan hyvällä tuurilla vuoden ympäri. Ja sitten ollaan vielä ylpeitä tästä. Luultavasti provosoin jo tässä kohtaa jotakin lukijaa, mutta tarkoituksena on vain herättää mielipiteitä oman kulttuurin näkemyksistä, arvoista ja prioriteeteista. Avataan vähän ja mennään ensiksi viinan pariin.

Alkoholi on niin jokapäiväistä suomalaisuudessa ja siksi siitä on helpoin aloittaa. Viinaa vedetään jokaisena viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin, otetaan iloon ja suruun, kaikki juhlapyhät mennään viinahuuruissa, samoin synttärit, tuparit, opiskelijajuhlat ja miksei vaikka pikku-lauantaikin eli keskiviikko, koska muutenhan oltaisiin liian kauan ilman kaljaa. Ongelmana ei niinkään ole kaljan käyttö päivittäin, juodaanhan kreikassakin viiniä työpaikalla ja ruokajuomaksi. Ei. Ongelmana on, että ei osata ottaa kohtuudella. Viinaa otetaan, että päästään humalaan. Ensin puhutaan, että lähdetään yhdelle, mutta se ei koskaan jää yhteen. Aina lähtee lapasesta. Se on vieläpä hyväksyttävää ja sitä pidetään arvostettavana, että juodaan itsemme huonoon kuntoon. Saatan kuulostaa kukkahattutädiltä, mutta en vain itse näe, mitä hienoa on tehdä itsensä idiootiksi.
    Yksi puolustus, mitä kuulee viinan käyttöön liittyen on, että on estottomampi tai että on helpompi sosialisoitua. Okei, voin uskoa, että vieraassa ympäristössä saattaa olla vaikea sosialisoitua, mutta entäs kavereiden kanssa? Tarviiko olla niin estoton, että hyppii pöydillä, vilauttelee ohikulkeville ja vittuilee kaikille läsnäolijoille? Tiedän, että on kärkkäitä esimerkkejä, mutta valitettavasti luettelen karuja faktoja. Eikö olisi helpompi sosialisoitua, kun et anna idioottimaista kuvaa itsestäsi?
    Mutta tämä on ensimmäinen syy, minkä takia en ole ylpeä suomalaisuudesta. En ole absolutisti, mutta en kannata yletöntä viinankäyttöä enkä koe, että sen normiintuminen on hyväksyttävää. Aina yritetään löytää tekosyytä alkoholin käyttöön.

Linkkiä alkoholittomaan yökerhoon, joka sijaitsee Ruotsissa:
http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/artikkeli/ravintolapaallikko-hehkuttaa-ruotsin-alkoholitonta-baaria-suomalaiskollegat-eivat-innostu/4369244
    --> Ideahan ei toimi Suomessa, koska ulos ei voi lähteä ilman humalahakuisuutta. Muutenhan saattaisi olla tylsää.

Toisena on muiden kulttuurien tai maiden syrjintä, samoin kuin omasta valtiosta valittaminen, sille mitään tekemättä:
"Ruotsalaiset on kaikki homoja, siis niinku heissan Peettär!", "Vittu, noita ryssiä", "Maahanmuuttajat vaan asuttaa sossua ja kelaa mun verorahoilla perkele!", ja tässä oli vaan muutama esimerkki. On se kumma, miten jaksetaan valittaa jokaisesta naapurivaltiosta puhumattakaan muista Euroopan maista. Ruotsalaiset on paljon avoimempaa ja ystävällisempää kansaa, kuin suomalaiset. Aina kun puhutaan ruotsalaisista ja homoudesta, liitetään siihen ruotsalaisten puhetyyli. Voi kamalaa, joku puhuu eri tavalla, pakkohan sen on olla peukku perseessä. Suomessa on sitä paitsi tilastollisesti enemmän homoja kuin Ruotsissa.
    Ei varmaan yhtään auta maahanmuuttajataustaisia ihmisiä sopeutumaan, kun koko ajan joku on kyyläämässä niskaan ja heittämässä rasistista läppää. Ymmärrän, kyllä että osa elää valtion tuilla ja osa maahanmuuttajien lapsista on huonokäytöksisiä. En mene sitä kieltämään. Mutta on niitä pikku räkänokkia ja työnvieroksujia Suomessa ihan omasta takaakin. Mutta eihän niitä siinä vaiheessa muisteta, ei ole rehellisen suomalaisen vika. Mamuissa kaikki vika. Ja venäläisten kutsuminen ryssiksi ei varmaan auta millään tavalla mitään. Edelleenkin, ihan samanlaisia ihmisiä täältäkin tulee.

Mutta ei tässä vielä kaikki: yrittäkääpä ehdottaa, että jossain olisi paremmin, niin siitähän vasta suivaannutaan. Väitetään, että eihän ne asiat muualla yhtään paremmin ole. No karu tosiasiahan on, että muualla saattaisi vaikka ollakin paremmin, sitä vaan kieltäydytään uskomasta, koska silloinhan oltaisiin epäisämmaallista. Pettureita. Hyi.

Entäs vanhoissa ajoissa eläminen, uuden pelkääminen ja "perinteiden kunnioitus"? Otetaan esiin vaikka vanha kunnon puolustusvoimat. Asiat tehdään aikalailla samalla tavalla edelleen. Kutsunnat, miehet on asevelvollisia, olot on huonot ja kasarmit on homeessa. Asiat voisi tehdä paremmin mutta mitä tehdään? Jatketaan samalla kaavalla, koska näin on aina ennenkin ollut. Sivariin menijätkin on kaikki ihan homoja (jännä kun suomalaisten pahin loukkaus on "vitun homo"). Otetaan esimerkiksi Norjan puolustusvoimat: kaikki 18-vuotta täyttäneet miehet JA naiset kutsutaan kutsuntoihin, mutta vain n. 2000 eliittiä valitaan. Saadaan hyvä koulutus niille, joita oikeasti kiinnostaa, valtiolta ei mene rahaa ja resursseja turhaan itseni kaltaisten intin vihaajien ylläpitoon ja rahaa voisi jäädä vaikka ylimääräistä vuoden budjettiin nähden. Mutta kun ei, kun näin on aina ollut ja edelleen on. Suomea puolustetaan edelleen samoilla suksilla ja samalla arjalaisella sisulla. Kyllä.
     Ja jos halutaankin vaikuttaa asioihin? Esimerkiksi nykyiseen alkoholilakiin? No vaihdetaan tietenkin facebookin profiilikuvaksi yhden päivän ajaksi suosikkiviina! Koska eduskuntaa kiinnostaa aivan älyttömästi suomalaisten suosikkikaljat. Tai vaihtoehtoisesti kirjoitetaan muutaman bussipysäkin kylkeen pääkaupunkiseudulla, "Ei Natoa". Tai kirjoitetaan adresseja eduskunnan työntekijöiden palkanlaskemiseksi. Onko ennenkään toiminut? No ei varmaan toimi nytkään. En osaa sanoa, mikä täällä enää vaikuttaisi. Mutta sen sanon, että eduskuntaa ja AVIa lähinnä naurattaa profiilikuvan muutos uhkauksenne, jota puolet ei edes muista toteuttaa.
   
Loppukevennyksenä otan vielä tuon jääkiekon esille tuolta. Inhoan jääkiekkoa. Suurin osa suomalaisista ihannoi jääkiekkoa, koska me vaan ollaan siinä niin perkeleen hyviä! Silti aina muut osapuolet voittaa tuomaripelillä. Harmi, että tuomarit ei näe, että ollaan niin hyviä, ku annetaan itse olettaa. Ruotsikin on voittanut kaikki 9 kultaa pelkällä tuomaripelillä. Suomi on voittanut kummatkin kaksi pelkällä taidolla ja sisulla! Ei lisättävää.

Tarkoituksena ei ollut provosoida, mutta osa provosoituu kummiskin. Tarkoituksena oli tuoda esille pointteja oman kulttuurin arvoista, mitä en itse pidä millään tavalla hienoina tai priorisoimisen arvoisina. En koe näiden kulttuuristen perintöjen pohjalta olevani isänmaallinen. Olkaa rohkeita ja ajatelkaa itse. Suomessa tapahtuu muutosta viimeistään siinä vaiheessa, kun täällä ei enää asusta ketään. Osa on jo lähtenyt muualle, Suomen jatkuvan huonontumisen takia. Eikä se ole vähään aikaan menossa parempaan suuntaan, nykyiset alkoholilait ja turhan päiväiset "uudistukset" sen kertovat. Haluaisin uskoa, että Suomi on tulevaisuudessa parempi paikka elää ja että täällä tehtäisiin asioita eri tavalla. Haluaisin, mutta en pysty.

Mokoma - Sydänjuuret (Akustinen)

Tämä on yksi ainoista asioista, jotka saavat minut vielä näkemään Suomen kauneuden. Muistamaan oman perimän. Perimän, jota en enää osaa arvostaa entisellä tavalla.

Toivottavasti tämä sai teidät ajattelemaan asioita. Älkää provosoituko liikaa. Moi!

Luonnollisuus tabuna

Hyvää sitä aikaa päivästä kun luette tätä!

Olen kamppaillut tässä viikon ajan taas kirjoittamishalun parissa, mutta jälleen kerran aloittaminen oli vaikeaa enkä oikein ollut varma aiheestakaan. Ei ollut fiilistä kirjoittaa toisesta aiheesta, joten jätin sen pohdinnan myöhemmälle.

Sitten yksi ilta, kun selasin nettiä ja näin sensuroidun lehtiartikkelin jonkun julkkiksen nännivilautuksesta, tuli väkisinkin mieleen quote, jonka luin aikoinaan: "Why is sex discussed inside a locked room in the darkness, but violence is brought to broad daylight?". Olen usein miettinyt, että miksi näin on? Miksi kauniista, kenties luonnollisimmasta asiasta on tehty tabu, myytti, josta kukaan ei puhu, ellei halua leimautua pervoksi tai likaiseksi ihmiseksi, kun taas toisen satuttamisesta, raakuudesta ja tappamisesta on tehty turruttavaa arkipäivän viihdettä?

Seksivalistus aloitetaan nykyään 5-luokalla ainakin kun viimeksi tarkistin. Toisaalta jotkut kukkahattutädit pyrkivät nostamaan aloitusikää 6-luokalle. Miksi? Kyllä meidän aikana ainakin viidennellä luokalla jo tiedettiin mikä pippeli on ja mihin sitä käytetään, ei viidesluokkalainen ihan tyhmä ole. Tai no ei luultavasti kovin viisaskaan, mutta tiettyä tilannetajua jo on. Mutta mitä käy tilannetajulle, jos seksuaalisuudesta tehdään negatiivissävytteinen asia, josta ei saa puhua, koska kaikki kiusaantuvat? Tai jos seksuaalivalistus aloitetaan vieläkin myöhemmin? Miltä ihmisiä oikein yritetään suojata peittelemällä seksin päällimmäistä tarkoitusta, nautintoa? Kyllä, omasta mielestäni seksin päällimäinen tarkoitus on nautinto. Jos se olisi lisääntyminen, ihmisiä olisi maapallolla vielä nykyistäkin enemmän, ehkäisyvälineitä ei olisi ja masturbaatiota ei harrastettaisi. Joten miksi peitellä asiaa, tehdä siitä negatiivinen, kun se kuitenkin tuo mukanaan niin paljon hyvää. Eri kulttuureissa tietenkin eri säädökset yms. mutta paneudutaan nyt kuitenkin tähän Suomen tilanteeseen ainakin suurimmaksi osin.

Nautinnosta lisää tähän väliin, käykää katsomassa linkki -->
http://www.psmag.com/navigation/health-and-behavior/admitted-children-sex-primarily-pleasure-81691/

Linkin takaa löytyy erään naisen haastattelu, jossa hän kertoo pojalleen kaiken seksistä totuuden mukaisesti. Jos lapsi kysyy, hän vastaa rehellisesti kiertämättä. Ja lapsesta on tullut erittäin fiksu ikäisekseen. Kas kummaa.

Mutta palatakseni quoteen: Suomessa tämä ei onneksi vielä (huom. vielä) ole mennyt liiallisuuksiin. Ikärajat pysyvät jotakuinkin hallussa eikä pienillä nännivilauksilla ole k18 ikärajaa, kuin iltapäivälehtien "kohu"kuvissa. Pisteet siitä Suomelle. Vaikka nyt muistelisinkin hesarin sivuilta lukeneeni äidistä, joka oli mennyt kahden lapsensa kanssa elokuviin ja mainoksien aikana trailerissa oli vilkkunut miehen paljas pylly ja oli nostanut tästä hirveän mekkalan. Koska 8v. poika ei ole koskaan nähnyt miehen pyllyä... Asiaan! Väkivalta ja kauhu on yleensä tarkoitettu 15-vuotiaista ylöspäin, mikä sekin on kohtuullinen ikäraja joihinkin raakuuksiin nähden. Helposti se ikäraja nousee myös sinne k18. Pisteet taas.
Amerikassa tämä ei kuitenkaan toimi: kaikki paidan läpinäkyvät nännit ja muut on sensuroitu tai ikäraja on yleensä nostettu viiteentoista mahdollisesti myös sensuurin kanssa. Sama, jos elokuvassa harrastetaan seksiä, vaikka mitään ei näkyisi. Monessa väkivaltathrillerissä ikäraja taas on 10v. Jälleen herää kysymys: kumpi on lapselle traumatisoivampaa: Se, että näkee nännin paidan läpi vai yksityiskohtaisen pään katkomisen.

Seksillä mainostetaan kaikkialla ja siitä tehdään musiikkia. Melkein jokainen on jollain tavalla seksuaalisesti aktiivinen, jos ei muuten, niin ajatuksissaan. Miksi siis tabu? Luulisi että tässä vaiheessa olisi vain luonnollista puhua siitä. Jos joku on saanut tekstistä ajatuksen, että mielestäni meidän pitäisi jakaa kaikki intiimit hetket toistemme kanssa, olette käsittäneet väärin. Tavoitteenani on vain saada se pieni palanen loksahtamaan paikoilleen, että tästä heräisi keskustelua. Että voitaisiin olla avoimia asian suhteen ja myöntää oma seksuaalisuutemme häpeilemättä. Masturbaatio on tästä oiva esimerkki. Kaikki sitä jollain tasolla ovat joskus tehneet (pahoittelen yleistykseni) tai tekevät yhä. Mutta jostain syystä monet kieltävät ikinä tehneensä sitä. Miksi? Mitä häpeilemistä on myöntää haluavansa tuntea nautintoa? Miehille se on jopa terveellistä eturauhassyövän ehkäisemisen kannalta. Älkää kokeko häpeää itsenne tai jonkun toisen kosketuksesta, etenkään jos se tuottaa hyvää oloa. Jos näin ei olisi luonnollista, kukaan ei sitä tekisi, se ei tuottaisi nautintoa eikä siihen niin monen tahon toimesta kehotettaisi. Mieluummin oma turvallinen tutkiva kosketus, kuin sängystä toiseen hyppiminen vai?

Yhden asian haluan vielä nostaa pinnalle: miehen ja naisen seksuaalisen käyttäytymiseen suhtautuminen. Jos mies on seksuaalisesti aktiivinen, miestä pidetään normaalina. Jos taas nainen on aktiivinen, nainen on usein nymfomaani. Jos mies makaa monen naisen kanssa, on mies jonkinlainen sankari, kun taas jos nainen makaa monen kanssa, on hän lutka. Tämän halusin nostaa esille, koska jokainen voi itse vaikuttaa mielipiteisiinsä. Koittakaa muutta ennakkoluuloja ja kyseenalaistakaa niitä. Miettikää asiaa, älkää alistuko normille. Itse kyseenalaistan melkein kaiken mitä voi itsestäänselvyytenä pitää. Se tuo mielenkiintoa elämään.

Huh, tulipas taas tekstiä. Toivottavasti tämä herättää keskustelua, olisi mukava kuulla teidän mielipiteitä asiaan ja omia näkemyksiä. Haluan edelleenkin painottaa, että tarrkoituksena ei ole saada ketään vuodattamaan omaa intiimiyttään ja seksuaalisia kokemuksiaan muille, vaan rohkaista ihmisiä olemaan kieltämättä omaa seksuaalisuuttaan! Se on hieno ja kaunis asia, se tuottaa nautintoa ja jos haluaa, niin vielä jälkeläisiäkin (joskus haluamattakin). Olkaa avoimia, älkääkä leimatko ihmistä, joka haluaa puhua seksuaalisuudesta. Tai lapsia, jotka haluavat tietää miten asia todellisuudessa on. Älkääkä ainakaan opettako lapsia häpeämään nautinnon tunnetta. Se vahingoittaa enemmän kuin auttaa, näin olen itse ainakin huomannut. Biisi -->

System of a Down - Violent pornography

Biisi liittyy aiheeseen epäsuorasti. On se pornon katseleminen haitallisempaa, kuin seksistä puhuminen. Pornoa katsottaisiin luultavasti paljon vähemmän, jos seksuaalisuus ei olisi tabu ja sitä ei yritettäisi niin paljoa peitellä. Tai näin ainakin itse luulen.

Hyvää päivänjatkoa ja keskusteluja! Palaillaan!

Onko se sittenkään pakko?

Hyvää perjantaita jälleen!

Aloittaminen on aina vaikeaa, mutta kun sen on saanut pois alta, rupeaa kirjoittaminen helpottamaan. Nyt ollaan aika peruskysymysten äärellä. Nimittäin lapsien hankkimisessa. Kuinka moni teistä on joskus aikonut hankkia lapsia? Mutta onko kukaan teistä koskaan miettinyt, miksi niitä lapsia oikein hommataan? Tai miksi et hommaisi lapsia ja onko se edes sallittua? Monen mielestä lapsettomuus ei ole hyvä vaihtoehto missään määrin, vaan silloin on aina itsekäs ja lapsellinen henkilö. Taustatyötä ja haastatteluja tehdessäni huomasin kuitenkin, että edes jo joillain lapsellisilla ei ole lapsien hankkimiseen ollut mitään mietittyä syytä. Onko se yhtään sen parempi vaihtoehto, kuin se että ei ole hankkinut lapsia järkevistä ja perustelluista syistä?

Olen huomannut, että kukaan ei kysele ihmisiltä syitä, miksi joku haluaisi lapsen. Sehän on täysin normaalia! Ihminen on tarkoitettu lisääntymään ja tuottamaan planeetalle lisää ihmisiä. Joita on muuten jo nyt liikaa. Mutta jos et sattumoisin halua lasta, sinulla tulee olla hyvät perustelut kannallesi, saat luultavasti painostusta kavereiltasi ja sukulaisiltas ja sinua pidetään usein itsekkäänä ja vastuuttomana henkilönä.

Kerron ensin omia mielipiteitäni lapsettomuuden kannalle. Minun mielestä suurin osa lapsista on ihan mukavia ja on hauska katsella heidän kehitystään tietyillä osa-alueilla. Olenhan tehnyt lapsien kanssa töitäkin jo 5 vuotta. Sinne on mahtunut monta söpöä ja energistä lasta, joiden liikunnallisia taitoja on mukava kehittää ja seurata, miten lapsi kehittyy ja innostuu omasta osaamisestaan. Se on erittäin palkitseva tunne. Pidän lapsista, mutta en jaksaisi katsella lapsia kotonakin vapaa-ajalla. Siitä pääsenkin omiin syihini, miksi kannatan lapsettomuutta omalle kohdalleni:

1. En halua siirtää omia geenejäni lapseen. Mielestäni lapsi ei ansaitse kaikkia niitä sairauksia ja ominaisuuksia, joita itselläni on ja joita itsekin olen kironnut monet kerrat.
2. Omasta mielestäni tämä maailma ja valtio ei ole niin hyvässä kunnossa tai menossa niin hyvään suuntaan, että haluaisin tuoda lapsia tähän maailmaan.
3. Maailmassa on muutenkin niin paljon ihmisiä, että täällä on jo nyt täyttä. Mieluummin adoptoisin lapsen, antaisin sille hyvän kodin ja ratkaisisin geeniongelmatkin sillä. Ongelmana vain on, että adoptiostakin on tehty turhan vaikea ja kallis prosessi. Taidan siis sittenkin tyytyä siihen koiraan tai kissaan.
4. Yksinkertaisesti en koe velvoitetta miltään taholta hommata lasta. Se ei ole koskaan kuulunut omiin henkilökohtaisiin tavoitteisiin tai saavutuksiin. Jollekin se on ja kunnioitan sitä, jos joku kokee sen yhdeksi velvoitteekseen.
5. En jaksa kuunnella lapsen itkua. En missään määrin. Jonkun mielestä se on söpöä ja sympatiaa herättävää, minun tekee mieli potkaista lapsi jorpakkoon. Etenkin, jos itku on jostain täysin turhasta. Ja jos joku kehtaa väittää ettei ole, niin ei ole viettänyt tarpeeksi aikaa lasten kanssa. Tässä näitä söpöjä ja hassunhauskoja aiheita: Why my kid is crying. Jonkun mielestä söpöä, itse ajaudun hermoromahduksen partaalle.
6. Yhteiskunta yrittää "tukea" lastenhommaajia lapsilisillä ja muilla vastaavilla tuilla. No sehän vaan kannattaakin sitten hommata lapsi, kun tuet on hirmuisen hyvät ja niitäkin leikataan koko ajan. Todellisuudessa yhteiskunta haluaa lisää veronmaksajia ja kun minäkin olen niin isänmaallinen henkilö, niin en kyllä tänne yhtään verotettavaa halua tuottaakaan.
7. Taloudellisesti paljon kannattavampaa olla hankkimatta lasta. Suurimmalla osalla perheistä (etenkin nuorista perheistä), on vaikeuksia laskujen kanssa, koska lapsi vie niin paljon aikaa, resursseja ja rahaa.
8. On tehty testejä lapsellisten ja lapsettomien perheitten onnellisuudesta. Lapsettomat olivat melkein joka tapauksessa onnelisempia kuin ne, joilla oli jälkikasvua. Enkä yhtään ihmettele. Arvostan vapaa-aikaa mahdollisen seuralaisen kanssa, romanttista yhdessä oloa, matkustelua ja hiljaisuutta. Sanomattakin selvää, että nämä eivät onnistu lapsen kanssa.
Muiden lapsettomien syyt ovat aika samanlaisia. Naisilla tähän lisättäköön vielä halu olla synnyttämättä ja pilaamatta kroppaansa. Mahdollisuuksina voi tietenkin olla myös se, että lapsen saanti on yksinkertainen mahdottomuus.

Näiden perustelujen jälkeen kuulee yleensä sitä, että "Noh, sä olet noin nuori, kyllä sun mieli muuttuu ja kumppani painostaa ja se lapsihan on hirveän söpö"! En ole hirveän moneen söpöön lapseen elämäni aikana törmännyt ja jos lapsella on minun geenit, mahdollisuus sille että lapsi olisi söpö, on aika olemattomat.

Kuten aikaisemmin tekstissä mainitsin, tein blogia varten taustatutkimusta ja haastatteluja. Etsin ihmisten mielipiteitä netistä ja haastattelin lapsellisia aikuisia, nuoria, vanhuksia ja myös niitä, ketkä haluavat lapsen, mutta eivät ole sitä vielä tehneet. Vastauksia löytyi monenlaisia:

1. Se on biologiaa, seksi on tehty sitä varten, että voidaan lisääntyä.
2. Olen aina halunnut lapsia, koska rakastan lapsia yli kaiken. Olisi ihanaa saada tehdä asioita yhdessä lapsen kanssa ja katsoa kun se kehittyy, antaa sille aikaa ja rakkautta ja hyvä koti.
3. Raamattu kehottaa lisääntymään ja täyttämään maan.
4. Puoliso halusi lapsen.
5. Haluaa perustaa perheen. Tähän väliin haluan kysyä, eikö voi käyttää käsitystä perhe, jos suhteeseen kuuluu mies, vaimo ja vaikkapa pari koiraa? Tekeekö lapsi perheen?
6. Ei ole mitään isompaa rakkautta, kuin vanhempien ja lapsen välinen.
7. Halusin elämälleni tarkoituksen, kun tuntui, että jotain puuttui. Taas keskeytän. Kun kerroin, että en halua lapsia, minulta kysyttiin, mikä on sitten minulla elämäntarkoitus. Ihan kuin muuta vaihtoehtoa elämän tarkoitukselle ei olisi. Kyseinen henkilö ei voinut käsittää kantaani, kun kerroin, että haluan hyvän työpaikan, vaimon ja mahdollisuuden reissata ja keskittyä omiin aktiviteetteihin täysillä ilman huolehtimista lapsesta.
8. Jatkumo. Haluaa jatkaa omaa sukuaan, haluaa tukea yhteiskuntaa ja nähdä, että yhteiskunta jatkaa pyörimistään. Tämä oli etenkin vanhoilla ihmisillä suurin syy.
9. Noh, se vain tuntui oikealta!
10. Kuka sinua sitten hoitaa, kun olet vanha? Mikäs perustelu se tämä on? Aika itsekäs olettamus ja syy hommata lapsi, että joku on katsomassa vanhana perääsi. Eikä ole mitään takuita, että se lapsi haluaa hoivata sua vielä vanhanakin. Monesti kuulee lapsista ja vanhemmista, jotka ei ole enää edes väleissä. Se siitä huolehtimisesta.

Itselläni on vain ja ainoastaan yksi syy sille, että hommaisin lapsen: että voisin kasvattaa siitä yhteiskuntakelpoisen yksilön ja antaa sille hyvän kodin. Suhteellisen usein lapsi hommataan, koska halutaan vahvistaa parisuhdetta. Tai hommataan lapsi, vaikka ei olla käyty kouluja, ei ole vakituista työtä tai mitään varmalla pohjalla. En halua tuoda lasta sellaiseen ympäristöön. Jos haluan lapsen, haluan sen varman pohjan alle ja että voin aina antaa sille parhaani ilman jatkuvaa huolehtimista.

Vielä muutama hauska kommentti, joita monesti kuulen:
Entä jos sun vanhemmat ei olisi halunnut lapsia? Ethän sä silloin olisi siinä. Etkö koe mitään kunnioitusta?
     Kuten jo sanoin, kunnioitan sitä päätöstä, jos haluat lapsen, mutta en koe syyllisyyttä omasta lapsestani, jota ei koskaan luultavasti tule. Se on siittiö tällä hetkellä, se tuskin kokee häpeää minua kohtaan. Tai mitään muutakaan.
Mutta olethan itsekin ollut lapsi? Miten et voi haluta lasta tai miten voit pitää lasta ärsyttävänä?
   Yksi ärsyttävimmistä kysymyksistä ikinä! En näe tässä minkäänlaista loogisuutta. Sama kuin kysyisi, miksi inhoat joitain ihmisiä, olethan itsekin ihminen.

Tämä on nyt pyörinyt pari viikkoa päässäni ja kun jaoin tästä facebookkiin, huomasin, että muutkin ovat kamppailleet asian kanssa. Huomasin myös, että jotkut saivat kirjoittelustani väärän kuvan alussa. Eli summaten: pidän lapsista, mutta en halua niitä omalle kontolleni, muuten kuin töissä tai vaikkapa kummilapsena. Toivottavasti kellekkään ei jäänyt paha mieli ja toivottavasti annoin ajateltavaa. Lapsen hankinta on sen verran iso askel, että miettisin kaksi kertaa jo sitä, miksi haluaa lapsen, että osaisi siihenkin tyhjentävästi vastata. Kunnioitan sitä, jos päätät lapsen hankkia. Kunnioitan myös niitä, jotka ovat päättäneet olla hankkimatta. Toivon, että tämä herätti keskustelua! Palataan!

                          Tällä kertaa en pistä biisiä, mutta ottakaa tästä laatuhuumoria Niko Kivelältä lapsista:

Kiellettäisiinkö kaikki?

Hyvää perjantaita!

Johan nyt! Toinen blogikirjoitus kahden viikon sisään. Ei täysin samasta aiheesta, mutta ihmisen kehityksen pohdinnalla mennään jälleen. Tällä kertaa paneudun lasten motoriseen kasvuun ja sen nykyiseen tilaan.

Mieltäni on jo viikon askarruttanut lasten ylisuojelevat vanhemmat, ylisuojelevat säännökset leikkikentille ja miksi Suomi on niin kovalla hingulla aina näissä mukana? Miten tämä sitten vaikuttaa tai liittyy lasten motoriseen kasvuun?
Pieni johdatus asiaan: Lapsen motorisen taitavuuden kannalta tärkeimmät ikävuodet ovat 0-7. Ensimmäisenä lapsella on noin puolesta vuodesta vuoteen refleksitoimintojen vaihe (tarttuminen, imeminen). Sen jälkeen alkeellisten taitojen opettelemisen vaihe noin vuoden (pystyssä pysyminen ja kävely) ja ikävuosina 2-7 motoristen perustaitojen oppimisen vaihe (kävely, juoksu, pallon potkiminen jne.) Lapsi oppii näitä joka päivä ja meidän tulisi kannustaa lasta tähän leikin ja pelien avulla. Jos asia olisi näin yksinkertainen, jättäisin tekstin tähän, eikä kukaan saisi siitä mitään irti. Tilanne on kuitenkin tällä haavaa suoraan sanoen päin persettä.

Kun olin vasta pieni poika, vetivät minua jo puoleensa erilaiset leikkivälineet; keinut, liukumäki ja kiipeilytelineet. Olin 6-vuotias ja leikin pihalla PELKKIEN kavereiden kanssa! Ilman kännykkää! Ilman vanhempien valvovaa silmää perässäni?! Ja olen selvinnyt tänne asti. Jotkut kukkahattutädit saisivat luultavasti tässä kohtaa tekstiä slaagin. Ei heidän Kielokki-Kullervo-Kullannuppunsa voisi ikimaailmassa leikkiä ilman vanhempiensa seuraa! Jos ette uskalla antaa lapsenne olla lapsi, älkää lisääntykö.
Asiaan: ei ollut erillisiä turvallisuussäädöksiä leikkikentille, hyvin harva leikkikenttä oli millään tavalla aidattu ja lapset leikkivät keskenään. En muista, että kukaan olisi koskaan kuollut. Itsekin putosin keinusta kerran naamalleni, kun yritin temppuilla. Sattui, itkin ja viiden minuutin päästä olin koittamassa samaa uudestaan. Vanhempien suusta kuuli usein sanottavan: "Mene, tee, kokeile, satuta itsesi ja opi." Ja meistä jokaikinen oppi. Jotkut hitaammin kuin toiset ja erilaisten sattumusten kautta, mutta oppivat kuitenkin. Jos lapsi ei varhaimpina ikävuosinaan opi hallitsemaan kehoaan, vaan lapsen pitää aina varoa ja joku on aina häntä suojelemassa, motorinen kehitys jää vajavaiseksi.

EU on asentanut tiettyjä normeja ja säädöksiä koskien leikkipuistoja ja uimahyppypaikkoja. Suomi on tietenkin etunenässä noudattamassa niitä. Nyt mietityttääkin: mistä näitä noudattajia ja valvojia oikein sikiää? Ei meidän aikana kukaan vanhemmistakaan pitänyt leikkipaikkoja vaarallisina. Nykyään se tuntuu kuitenkin olevan enemmän poikkeus. Kukkahattutädit valvovat ettei vain pihoilla potkita palloa tai huudeta liian kovaa. Herkän vanhuksen päiväunet saattavat keskeytyä ja nuorisohan voisi olla vaikka ryyppäämässä. Paljon terveellisempää ja parempaa ajankäyttöä.
http://www.hs.fi/kaupunki/Aitaamattomat+leikkipaikat+huolestuttavat+Helsingiss%C3%A4+/a1404359634504

http://perjantaikokki.fi/2014/06/19/mita-jos-hukkuminen-vain-kiellettaisiin/

http://yle.fi/uutiset/kiristyvat_turvamaaraykset_sulkevat_leikkipuistoja__ruusupensaskin_on_lapsille_vaarallinen/7321682?ref=leiki-uu
Ylemmistä linkeistä näette nykyisen tilan ja muutamia nykyisiä sääntöjä. Onnekseni en ole yksin tämän asian kanssa. Joku muukin kommentoi sarkastisesti näitä turhan holhoavia säädöksiä. Missä vaiheessa Suomi lähti tähän mukaan? Kuten perjantaikokin blogista huomaatte, ei Italiassa valvota näitä säädöksiä. Enkä ole muistakaan EU-maista tällaista kuullut. Ja HS:n linkistä huomaatte, kuinka paljon normien noudattaminen maksaa (uuden leikkikentän tekeminen 720 000, leikkikentän osittainen aitaaminen 30 000-70 000, koska aitaakaan ei voi enää nykyään tehdä normaalista lankusta, siitähän saattaa tulla vaikka tikkuja).

Tässä samalla koko ajan mutistessani ja kirotessani ihmisten tyhmyyttä, en voi kuin ajatella, että kuka näistä asioista päättää ja kuka näitä puoltaa? Miksi juuri Suomessa? Tuntuu, että tämä on joku kieltojen luvattu maa. Ja missä vaiheessa näin pääsi käymään?
Toivon, että teksti herätti sinussa ajatuksia, muistoa siitä, kun olit lapsi ja millaista olisi olla lapsi nykyään. Otsassani sykkii pieni raivosuoni aina, kun luen juttua puretuista leikkikentistä ja turhista säädöksistä. Antakaa lastenne kiivetä puissa ja naarmuttaa polvensa. Ei lapsi siihen kuole. Jos käy isompaa haaveria, se paikataan.

Pahoittelen, en voinu vastustaa kiusausta. :)

Sopivasti lihava

Noin!

Aamu on edelleen itselleni henkinen olotila, johon kuuluu nykyään jo kahvikin. Siispä juon aamukahvia nyt, kolmelta iltapäivällä, kun en sitä aamulla ehtinyt työvoimatoimiston takia juomaan. Aamu sisälsi muutaman perisuomalaisen voimasanan ajaessani letkan perässä alinopeutta töihin Ryttylään, lapsia ohjaamaan. Ei siitä sen enempää.

Olen puhunut teille yhteiskuntakriittisiä asioita ja muutamaan otteeseen kirjoittanut omista kokemuksista. Nyt mieltäni on kuitenkin painanut asia enkä ymmärrä, miksi en siitä aikaisemmin ole kirjoittanut, kun se periaatteessa kuitenkin liittyy työhöni. Nimittäin ihmisten liikkumattomuus, epäterveet elämäntavat ja näistä johtuva lihavuus. Ei tämäkään ehkä vaikuta millään tavalla teidän elämäänne, mutta itseäni ärsyttää katsoa ihmistä, joka ei millään tavalla pidä huolta omasta terveydestään ja kehtaa vielä esittää sille tekosyitä. Avataan asiaa hiukan.

Nykyajan kauneusihanne on nykypäivänä luita ja nahkaa. Jos et ole langanlaiha, olet lihava. Ei ole keskitietä. Omasta mielestäni tämä kauneuden kuva on vääristynyt. Mutta kuinka moni on törmännyt netissä näihin Marilyn Monroen kuviin, joissa kerrotaan, että hän ei ollut laiha, hänellä oli pömpöttävä maha jne.? Tai "Real men like curves, only dogs go for bones" -kuviin? Ajatus näissä on ihan hieno, mutta kun näitä käytetään tekosyinä. Ja useimmiten näitä sloganeita käyttävät todella "kurvikkaat" naiset. Eiköhän jokainen itse päätä, millaisista naisista/miehistä tykkää. Nämä sloganit vain ovat lähinnä tehty pönkittämään oikeasti lihavien naisten itsetuntoa. "Noh, kyllä joku oikea mies tulee, joka haluu mut just sellasena, kun mä oon". Voi halutakkin, mutta et ole millään tavalla terve. 

http://naamapalmu.com/file/65531

(Linkki terveysaiheeseen, kuvasarja)

Noh, mikä saa ihmisen lihomaan? Epäterveelliset elämäntavat. Liian vähäinen liikunta. Huono ja epäterveellinen ruokavalio. Jollain voi tietenkin olla sairaus, jonka takia ei pysty kunnolla liikkumaan tai lihoo muita helpommin, mutta harvemmin se on mistään muusta kiinni kuin omasta jaksamisesta. Tässä ajatuksessa olen märehtinyt pitkään: Eikö ihmiselle tule huono olo ja omatunto, kun näkee itsensä peilistä, jos enää edes mahtuu koko peiliin? Eikö tunnu pahalta, kun jokainen askel oman painon alla sattuu ja hikoilet kuin pieni possu ja näytät vielä plussapallolta? Itseä ahdistaisi ja koittaisin tehdä asialle jotain. http://naamapalmu.com/file/65532 <-- (Kuvasarja liikunnan vaikeudesta) 

Mun mielestä on tärkeintä, että pitää kroppansa kunnossa. Se on hyvä, jos on tyytyväinen omaan kroppaan, mutta jos päästät itsesi paisumaan pelkäksi palloa muistuttavaksi muodoksi,  siinä vaiheessa asialle tehdään jotain. Se, että on keksitty invamopot ja kaikki muut vastaavat liikkumista helpottavat laitteet, ei ole tekosyy/syy lopettaa urheilemista ja terveellisesti syömistä ja vaan antaa itsensä rapistua. Hävettää katsoa liikalihavia ihmisiä kadulla, jotka ei meinaa mahtua kulkemaan pienen kaupan hyllyjen välissä, kun kyljet ottaa hyllyihin kiinni. 

Kuten jo edellä sanoin, nykyinen kauneusihanne naisilla on vääristynyt. Omasta mielestäni pienessä pyöreydessä ei ole mitään pahaa, mutta liika on liikaa. Jos tilanne alkaa näyttää pahalta ja henkilö näyttää paisuvan kuin pulla uunissa (Raskaus on sitten asia erikseen, ei puhuta siitä nyt), niin läheisillä ja ystävillä on mun mielestä velvollisuus pystyä sanomaan tälle henkilölle asiasta, vaikka ko henkilö pahoittaisi siitä mielensä ja saisi itkupotkuraivarikohtauksen. Tässä vaiheessa syytetään yleensä geenejä ja sitä kuinka ei voi laihtua. Samana iltana kuitenkin jo päivitetään Someen kuvaa light kokiksesta ja suklaalevystä, jotka vedetään kerralla. Näitä geeneihin vetoavia ihmisiä on nähty elämänvarrella ihan tarpeeksi, vaikka tosiasiassa Kielokki-Kanervo Herranterttu on vain laiska paska. Pahoittelen.

Joten seuraavan kerran, kun mietit kaupassa suklaalevyn ostamista, mieti hetki uudestaan ja käy ostamassa vaikka viinirypäleitä. Vaihtoehtoja löytyy. Ja liikkukaa ihmiset! Ihan pieni juoksulenkki, salikäynti tai vaikka pieni oman kehon painolla voimailu (äxhypyt, polven nostot, kyykkäys jne.) kotonakin auttavat pitämään hyvää peruskuntoa yllä, jos et halua näyttäytyä ihmisten ilmoilla. Rapistumista ei tapahdu ja saat vielä hyvän mielenkin.

Minä sain hyvän mielen siitä, että sain tämän tänne pois päiväjärjestyksestä. Toivottavasti kellekkään ei tullut pahamieli. Tai jos tuli niin.. Noh, minä en voi asialle enää tässä vaiheessa mitään. Voi tulla juttelemaan aiheesta. Olisi itseasiassa ihan mukavaakin. :)

Toivottavasti tämä biisi tuo hyvänmielen. :D

Leevi And The Leavings - Sopivasti Lihava

Ja hyvää juhannusta, älkää sammuko hankeen! :)

Tulkinnan Varassa

Terve taas!

Päätin näin vapaapäivän kunniaksi kertoa mietteestä mikä on mietityttäny jo parin viikon ajan. Tällä kertaa kyse ei ole millään tavalla kyynisyydestä, vaan päätin että kerron vähän omia mietteitäni ihmisten tulkinnasta. Luvassa saattaa siis olla erittäin sekavaa tekstiä. Pahoittelen jo etukäteen.

Ihminen yleensä pyrkii antamaan jonkunlaisen kuvan itsestään omalla pukeutumisellaan, ajatusmaailmallaan, arvoillaan ja persoonallaan. Vaikka aivot prosessoivat yleensä uuden tuttavuuden pala palalta, kokonaisuus silti rävähtää eteemme avonaisena. Persoonallisuus, mielipiteet ja muut asiat mitkä eivät näy ulospäin tulevat tietenkin myöhemmin, mutta ei keskitytä siihen vielä.

Ajatuksenani on ollut, että mitä jos ihmisen näkisikin alkuun pala palalta? Tästä eteenpäin, ottakaa hetki aikaa itsellenne ja miettikää aina kyseiset piirteet. Esimerkki: näet ensimmäisenä ihmisestä silmät: silmät näyttävät ystävällisiltä ja sinulle tulee tunne, että ihminen on mukava. Sitten tuleekin isompi kokonaisuus, loppu pää. Millä tavalla tässä tapauksessa käsitys ihmisestä muuttuu? Henkilöllä saattaakin olla kasvonpiirteet, joista tulee mieleen joku idiootti. Käsitys toisesta voisi siis muuttua erittäin radikaalisti näinkin pienellä muutoksella.

Otetaan toinen ja isompi esimerkki: näet ensimmäisenä henkilön kengät. Ne ovat risaiset miesten tennarit, luultavasti ostettu jostain alehallista. Tulee kuva miehestä, räsyisissä tai muuten rumissa tai epäsiisteissä vaatteissa. Seuraavaksi näet housut: tyylikkäät J&C ostetut farkut, erittäin siistit ja normaalia tummemman sävyiset. Hipsteri? Nuori? Tunteet saattavat tässä tapauksessa mennä ristiriitaiseksi. Sitten näet yläkropan: musta takki, jonka olet nähnyt jack&jonesilla syysmallistossa, ei kallis muttei halpakaan. Mitä tulee mieleen? Pituutta miehellä noin 180cm.

Tässä vaiheessa alkaa itsellekkin jo tulla hankaluuksia hahmottaa henkilöä tai piirteitä ja miten ne vaikuttavat toisiinsa, koska niitä alkaa olla liikaa prosessoitavaksi. Jätän siis suurimman ajattelun teille.
Pää: Hyvännäköinen, n. 25v. nuori mies henkilö, vihreillä silmillä, mutta apaattinen katse silmissään ja kasvoillaan. Ei hymyile. Hiukset ovat tummat ruskeat, toiselle puolelle vedetyt. Ei partaa, ei viiksiä.
Minkälainen henkilö tulee mieleen?

Persoonallisuus, arvot, mielipiteet yms: tämä on vaikea miettiä, koska omat mielipiteet, arvot ja oma persoonallisuus vaikuttavat tämän kohdan arviointiin radikaalisti. Yritän pitää lyhyenä ja ytimeekkäänä.
Iloton, helposti lannistuva, minkälainen musiikkimaku, paljon ystäviä, ei seurustele, käynyt siviilipalveluksen, urheilu ei kiinnosta.. Näitä on rajattomasti. Tajuatte kuitenkin idean. Mitä enemmän kohtia tulee ilmi, sitä enemmän käsityksemme ihmisestä muuttuu ja vakiintuu lopulta.

Vanhoillisella ihmisellä tatuointi saattaa tuoda mieleen vaarallisen ihmisen, nuorelle se saattaa olla normaali asia. Saatat vastustaa tatuointeja ja ne jotka ottavat niitä, ovat huonoja ihmisiä. Mitä jos tuttusi ottaa sellaisen ja tiedät, että hän ei ole millään tavalla paha ihminen? Käsitys muuttuu tai keksit verukkeita.

Kuten sanoin, vaihtoehtoja, persoonallisuuksia, mielipiteitä.. Niitä on rajattomasti. Ihmisen käsitys toisesta muovautuu koko ajan. Pohtikaa asiaa seuraavalla kerralla, kun tapaatte uuden ihmisen. Tai vaikka vanhankin. Pohtikaa hänen eri osa-alueitaan ja miettikää miten ne vaikuttavat ja kiinnittyvät toisiinsa. Sitten biisi. Hmm..

Siitä! Kiitos taas ajasta ja huomioista. Katsotaan mitä seuraavalla kerralla tulee mieleen. Muutamaa aihettakin ollaan pyydelty. Eli siis jos haluaisi kuulla mietteitä jostain aiheesta, niin voi ehdottaa. Hyvät illat! :)

Ei virheettömyys ole täydellistä

Huomenta, iltaa, päivää tai ihan vain keskiviikkoa teille!

Huomasin tuossa yhtenä päivänä bussissa, ikkunasta ulos tuijotellessa, että tekisi mieli kirjoittaa taas blogia. Syntyi ongelma: mieleen ei tullut minkäänlaista ideaa, ei pienintäkään mahdollista. Siinä meni sitten pari päivää täyden ideattomuuden kanssa, kunnes eilen tuli mieleen ajatus, jonka kanssa oon tapellu koko pienen ikäni, tosin tunnistaen sen vasta lukion aikana: täydellisyyden tavoittelu eli perfektionismi.

Nuorempana tämä näkyi mulla lähinnä kilpailuhenkisyytenä. Enkä sitten kyllä osannu hävitäkkään kunnolla. Ja ai että ärsytti, jos en ollut koskaan parempi kuin joku kaveri jossain. Väkisinkin siinä ärsyyntyy. Mutta silloin se ei sentään ollut vakavaa millään tavalla ja lähes kaikki lapset on erittäin kilpailuhenkisiä ja huonoja häviäjiä.

Omasta mielestäni täydellisyyteen pyrkiminen on normaalia, ainakin asioissa, jotka kiinnostavat ja tuntuu, että myös kaveripiirissäni on samanlaisia henkilöitä. Ongelma itselläni on, kun se menee liiallisuuksiin. En osaa olla omaan suoritukseeni, ulkonäkööni tai ponnisteluuni millään tavalla tyytyväinen, koska siitä tuntuu aina puuttuvan jotain. Voihan se niinkin olla, mutta pidemmän päälle se käy melko raskaaksi tunteeksi.

Normaali perfektionisti saa mielihyvän tunteen ankarien ponnistelujen jälkeen. Neuroottinen perfektionisti (itseni luen tähän joukkoon) ei omasta mielestään kykene tekemään mitään tarpeeksi hyvin, että saisi mielihyvän tunteen työnteostaan tai saavutuksistaan. Neuroottinen tai miksei myös normaali perfektionisti, mittaa arvokkuutensa vain omien saavutustensa pohjalta. Itselläni tämä ilmenee siinä, että yritän jatkuvasti uusia saavutuksia, mutta jos en onnistu ollenkaan tai edes tarpeeksi hyvin omalle mittapuulle, tulee riittämättömyyden ja arvottomuuden tunne. Samalla itsetunto laskee ja pitkällä aikavälillä tämä saattaa johtaa masennukseen. Kokemus puhuu. Pitkäaikaisetkin harrastukset saattavat lopahtaa tämän seurauksena ja uusia ei haluta kokeillakkaan.

Usein ihmiselle tuottaa mielihyvää, kun muut ihmiset hyväksyvät hänet. Minun hyväksyminen karahti kiville yläasteen alussa. Pääsin siitä yli, eikä muiden mielipide hirveästi omiin tekemisiini vaikuta. Perfektionistin ongelmana ei olekkaan muiden hyväksynnän tunteen saavuttaminen, vaan oman. Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, se on erittäin vaikeaa tai jopa mahdotonta. Näin ollen perfektionistin on vaikea kokea mielihyvää suhteessa, vaikka toinen sanoisi, että tämä riittäisi juuri sellaisena kuin onkin. Epävarmuus iskee, kaikki kaatuu niskaan ja henkilö vetäytyy miettimään millä saisi parannettua itseään henkisesti tai ulkoisesti.

Perfektionismi ei aina ole huono asia. Se voi toimia voimavarana, sen avulla voi oppia asioita nopeasti ja se koetaan työelämässä hyvänä asiana. Omalla kohdalla perfektionismi vaihtelee usein neuroottisesta vähemmän vakavaan, mutta pääasiassa, en osaa olla tyytyväinen omiin ponnisteluihini. Riippumatta siitä, kuinka monta uutta temppua opin treeneissä, kuinka hyvältä tahansa näyttäisin peilistä jonkun muun mielestä tai jos en vaikka olisikaan jonkun mielestä täys kusipää, en voi olla itseeni tyytyväinen.

Wikipedia kertoo, että perfektionismi on periytyvää. Hmh, en ole koskaan kuullut meidän suvussa esiintyvän sitä. Pitääkin tutkia asiaa tarkemmin.
Vähän lyhyempi blogiteksti tällä kertaa, mutta toivottavasti saitte siitä jotakin irti! Aivan ja se biisi! Hmm..

                                                             "I'll spend the rest of my life wishing I'm enough"

No nyt on pitkä biisi. Jos ette jaksa koko biisiä kuunnella (hävetkää, kokonaisuus kärsii), niin kuunnelkaa nyt edes viimeiset 4min. 10:25 kohdalta.

Kaamosmasennus?

Onko koskaan tuntunu siltä, että maailma kaatuu teidän niskaan? Tai että mikään ei onnistu ja pieninki vastoinkäyminen tuntuu ylitsepääsemättömän vaikeelta? Varmasti on. Mutta se, että onko se joka päiväistä vai vain kerran kuukaudessa tapahtuva angstipallon purkauma onkin sitten asia erikseen.

Kuten jossain vaiheessa blogia kerroin ja kuten moni teistä tietääkin, niin teen töitä lasten, nuorten ja aikuisten parissa. Näen siis monenlaisia henkilöitä: ujoja, sosiaalisia, arkoja, uskaliaita ja niin edelleen. Etenkin lapset tuovat nämä piirteet hyvin esiin. Nuoren asenteesta myös usein näkee, minkälainen kyseinen henkilö on. Usein myös näkee kuitenkin, jos ihmisellä ei kaikki ole välttämättä ihan kohdallaan.

Noin joka viides suomalainen jossain elämänsä vaiheessa masentuu ja noin joka kolmannella se uusiutuu. Ongelma masennuksen kanssa on se, että sitä ei haluta tunnistaa. Ihminen, joka kärsii masennuksesta, ei joko halua tai pysty tunnustamaan itsellään masennusta. Sama pätee läheisiin ja kavereihin. "No se nyt vaan on tollasta kaamosmasennusta, kun on näin pimeetäkin..", on ehkä yleisin lause, jota kuulee kun puhutaan ihmisen kanssa masennuksesta. Suomessa se voi ollakin, mutta ongelmana on kaamosmasennuksen jatkuminen vuoden ympäri. Kun "kaamosmasennus" vain jatkuu ja jatkuu, tilanne pahenee ja tarvittaisiin jo hoitoa, mutta kun sinne ei viitsitä hakeutua. Ihmisethän saattaisivat vaikka luulla sua hulluksi.

Jokainen ihminen kokee masennuksen eri tavalla: toinen sulkeutuu pieneen sykkyräänsä, toinen avautuu muille ja kolmas yrittää vitsailla tietänsä ulos siitä. Itse lukeudun kolmanteen joukkoon. Kyynisyyden perikuvana tosiaan. Se auttaa ja helpottaa.
Joku saattaa kuitenkin kokea tällaisen vitsailun paheksuttavana asiana, etenkin itseään kohtaan, vaikka toisella olisikin hyvä ajatus taustalla toisen auttamiseksi.

Myös se vaikeuttaa masennuksen tunnistamiseen, että sitä vähätellään. Myös asian kieltäminen on yleistä. "Pyh, sulla mitään sellasta ole. Ei meidän perheessä tollasia oo koskaan ollutkaan! Kuha oot vaa väsyny". Vanhemmat eivät halua tunnustaa, että olisivat jollain tavalla laiminlyöneet kasvatustaan. Koska jostain kummallisesta syystä masentuneisuus luetaan yksilön silmissä jollain periaatteella mielisairaudeksi. No periaattessahan sehän on, mutta mitä hävettävää siinä on, jos omalla lapsella on masennus?
Itse olisin enemmänkin huolissani, kuin vähättelisin asiaa ja antaisin sen pahentua.

Ihmisten pitäisi tehdä asiasta isompi numero, reagoida henkilöihin heidän lähellään, tunnistaa oireita, auttaa ja ohjata hoitoon tai ainakin tukea. Sama kuin jos ihminen olisi kuumeessa ja sitä vain vähäteltäisiin ja kiellettäisiin. Se pitää saada pois. Vaikeinta vain voi olla tunnistaa alakuloisuuden ja lievän masennuksen oireet toisistaan. Jos epäilette läheisellänne olevan masennusta: tehkää asialle jotain! Tarkkailkaa tilannetta älkääkä vain seiskö toimettomana. Se on helpompaa lievän masennuksen aikana, kuin kroonisen masennuksen jo synnyttyä ja pahennuttua.

Tarkoituksenani ei ollut paasata. Mutta koska omassa ystäväpiirissäni on ollut paljon masennusta, huomaan mitä se tekee ihmiselle. Nuorella tämä ilmenee toimintakyvyn puutteena, sosiaalisena ja psykologisena lukkona. Estää normaalin kanssakäynnin, eikä mikään kiinnosta. Auttakaa toisianne huomaamaan, jos tunnette jatkuvaa psyykkistä huonoa oloa. Siinä ei ole mitään väärää, jos siitä haluaa avautua ja saada tukea.

Toivottavasti tää saa myös paljon keskustelua aikaan, omia näkemyksiä ja kokemuksia.
Mulla oli vielä yksi biisi tähän loppuun. Itselläni kun oli vaikeampi aikakausi, niin se jotenki iski, kun tuntu, että biisi kuulosti ihan samalta, kun miltä päässä tuntu kokoajan. Pistäkää silmät kiinni ja kuunnelkaa.

Noh, otetaan vaikka sitten sitä kyynisyyttä..

"I'm sorry, but I don't want to be an Emperor - that's not my business. I don't want to rule or conquer anyone. I should like to help everyone, if possible -- Jew, gentile, black man, white. We all want to help one another; human beings are like that. We want to live by each other's happiness, not by each other's misery. We don't want to hate and despise one another. In this world there's room for everyone and the good earth is rich and can provide for everyone.

The way of life can be free and beautiful.

But we have lost the way.

Greed has poisoned men's souls, has barricaded the world with hate, has goose-stepped us into misery and bloodshed. We have developed speed but we have shut ourselves in. Machinery that gives abundance has left us in want. Our knowledge has made us cynical, our cleverness hard and unkind. We think too much and feel too little. More than machinery, we need humanity. More than cleverness, we need kindness and gentleness. Without these qualities, life will be violent and all will be lost."

The Barber's speech from The Great Dictator (1940)


Tiedetään, että on pitkä teksti ja vieläpä kaiken lisäksi englanniksi. Mutta pliis, lukekaa se. Miettikää sitä, syventykää siihen. Tilannetta helpottaa käytetyn englannin helppous ja biisi, jonka linkkaan loppuun. Mutta asiaan:

Kuten blogini nimi kertoo, olen välistä erittäin kyyninen ja kylmä ihminen. En osaa ajatella joistain asioista millään tavalla hyvin. En vaikka kuinka kovasti yrittäisin. Pitäkää minua kusipäänä, näin asia vaan on. Ja oon mä vähän kusipääkin. Pahoittelen.

Ihmisyys tuppaa välistä olemaan itselleni sellainen aihe, josta en vain enää osaa löytää hyviä puolia. Tai sanotaan, että löydän hyviä puolia tuon tuosta, mutta sen yhden henkilön korvaa yleensä joukko huonoja ihmisiä. Tai hyvien ihmisten huonoja ajatuksia/tekoja. Tuntuu, että suhtaudun kyynisesti jopa niihin hyviin tekoihin, mitä ihmiset, varsinkin kuuluisuudet tekevät lähinnä mainostempauksina.
Kun ihminen syntyy, ihminen on hyvä. Ihmisen perusluonne on hyvä ja perimmiltään ihminen on hyvä. Ympäristö muokkaa ihmisestä pahan/huonon ihmisen. Ympäristö ja yhteiskunta haluaa kertoa ihmiselle, mitä ja miten sen pitää ajatella. Muut ihmiset kertovat toiselle, miten pitäisi ajatella nimenomaan kärkkäästi ja juurikaan perustelematta. Omien mielipiteidensä kertominen julkisesti on tietenkin hyväksyttävää, mutta asian esille tuonnissa on yleensä toivomisen varaa. Tässä vaiheessa osa lukijoista nauraa ääneen, kun minä paasaan tästä aiheesta, kun itse tuon mielipiteeni hyvinkin kärkkäästi esiin. Kyynisen ihmisen toimintatapa. Pahoittelen jälleen.
Yhteiskunta ei keskity yksilöön tai yksilön elämään. Muutakuin verojen maksamisessa. Jos yksilö ei maksa veroja, yhteiskuntahan voi vaikka kaatua. Pieni yksilö masentuu ja sulkeutuu pieneen sykkyräänsä.

Nykyään ihminen muutenkin keskittyy turhan paljon yhteiskunnan ja muiden ihmisten huonoihin puoliin ja tekoihin. Se on saattanut aina olla niin, mutta otanpa esimerkin kuitenkin. Henkilö tekee monta hyvää tekoa ja yhden huonon. Kukaan ei sen jälkeen sitä ihmistä muistakkaan niistä hyvistä teoista. Parisuhteessa kaivetaan vain vanhat unohdukset ja laiminlyönnit esiin, vaikka joka päivä tekisi jotain pientä toisen hyväksi. Ihminen keskittyy jostain kummasta syystä aina huonoihin asioihin ennen hyviä ja haluaisin teiltä lukijoiltakin tietää, että minkä takia teidän mielestä näin on.

Mutta tosiaan, aihe nyt lähtee taas harhailemaan, pitkän tekstin ongelma ja koska häiriötekijöitäkin tuppaa olemaan. Ylin englanninkielinen puhe selittää kaiken olennaisen, halusin vain syventyä joihinkin kohtiin. Toivottavasti saitte jotain irti, vaikka aihe pomppi vähän turhan paljon jopa oman mielen mukaan. Ensi kerralla teen ilman häiriötekijöitä ja keskityn vain musiikkiin ja kirjoittamiseen. Aina oppii uutta.

Nyt vetäydyn muualle ja heitän pallon teille. Keskustelkaa, kysykää, kritisoikaa.

Ja biisi minkä mainitsin:

Kokeillaan!

Kokeillaan!

Iltaa! :)

"Normaali" ihminen saattaisi tässä vaiheessa toivottaa hyvää yötä (noh, kyllä sekin vielä kerkeää sieltä tulla), mutta normaalisti itse tässä vaiheessa yötä, kerkeän vielä tunnin kuuntelemaan musiikkia, kokoamaan ajatuksia päivästä tai rentoutumaan/kuluttamaan aikaa muuten vain.

Päätin muutaman kaverin rohkaisusta kokeilla blogikirjoittamista. Ajatuksia on. Kirjoittamista on tullut harjoiteltua aina. Ideoita löytyy, mutta siitä en mene vannomaan kuinka käyttökelpoisia niistä tulee. Hmh.

Jos aloittelen tämän blogin ihan vain sillä, että kerron itsestäni muutaman pienen faktan ja mihin suuntaan tällä blogilla.
Koen, että ajatuksia ja ideoita löytyy ja haluan päästä jakamaan niitä ihmisille, joita nämä pienet mietinnät saattaisivat vaikka kiinnostaakkin. Tapanani on ollut jakaa ajatuksiani facebookissa, mutta siellä ihmiset usein kyllästyvät niihin tai pitävät niitä spämminä. Tarkoitus ei ole tännekkään spämmiä. 1-2 blogia per kuukausi.

Tähtään kertomaan blogin avulla omia näkemyksiäni urheilusta, musiikista ja omista havainnoista ihan arkipäiväisessä maailmassa. Jälkimmäisin on luultavasti isoimmassa osassa, mutta musiikki ja liikunta tukevat mukavasti. 

Olen 20v. parkour-ohjaaja. Kuulostaa melko absurdilta vai? Työnkuvaani siis kuuluu 4-40v. lapsien, nuorien ja aikuisten parkour- ja akrobatiaohjausta. Ja vaikka kuinka lasten kanssa töitä teenkin, se ei minusta lapsirakasta persoonaa vapaa-ajallani tee. Soittelen kitaraa hyvin epäsäännöllisesti ja olenkin lähiaikoina pyrkinyt lähinnä hiomaan laulutekniikoita. Eipä minusta sen enempää.

"Kyynisyyden perikuvana"? Noh, se selviää teille kyllä..

Tässä vaiheessa toivotan teille hyvää yötä, koska viikonlopun univaje saa jopa minut luovuttamaan tässä vaiheessa. Katsotaan milloin saan ensimmäisen tekstini ulos mielen syövereistä.

Hyvää yötä!