Kiellettäisiinkö kaikki?

Hyvää perjantaita!

Johan nyt! Toinen blogikirjoitus kahden viikon sisään. Ei täysin samasta aiheesta, mutta ihmisen kehityksen pohdinnalla mennään jälleen. Tällä kertaa paneudun lasten motoriseen kasvuun ja sen nykyiseen tilaan.

Mieltäni on jo viikon askarruttanut lasten ylisuojelevat vanhemmat, ylisuojelevat säännökset leikkikentille ja miksi Suomi on niin kovalla hingulla aina näissä mukana? Miten tämä sitten vaikuttaa tai liittyy lasten motoriseen kasvuun?
Pieni johdatus asiaan: Lapsen motorisen taitavuuden kannalta tärkeimmät ikävuodet ovat 0-7. Ensimmäisenä lapsella on noin puolesta vuodesta vuoteen refleksitoimintojen vaihe (tarttuminen, imeminen). Sen jälkeen alkeellisten taitojen opettelemisen vaihe noin vuoden (pystyssä pysyminen ja kävely) ja ikävuosina 2-7 motoristen perustaitojen oppimisen vaihe (kävely, juoksu, pallon potkiminen jne.) Lapsi oppii näitä joka päivä ja meidän tulisi kannustaa lasta tähän leikin ja pelien avulla. Jos asia olisi näin yksinkertainen, jättäisin tekstin tähän, eikä kukaan saisi siitä mitään irti. Tilanne on kuitenkin tällä haavaa suoraan sanoen päin persettä.

Kun olin vasta pieni poika, vetivät minua jo puoleensa erilaiset leikkivälineet; keinut, liukumäki ja kiipeilytelineet. Olin 6-vuotias ja leikin pihalla PELKKIEN kavereiden kanssa! Ilman kännykkää! Ilman vanhempien valvovaa silmää perässäni?! Ja olen selvinnyt tänne asti. Jotkut kukkahattutädit saisivat luultavasti tässä kohtaa tekstiä slaagin. Ei heidän Kielokki-Kullervo-Kullannuppunsa voisi ikimaailmassa leikkiä ilman vanhempiensa seuraa! Jos ette uskalla antaa lapsenne olla lapsi, älkää lisääntykö.
Asiaan: ei ollut erillisiä turvallisuussäädöksiä leikkikentille, hyvin harva leikkikenttä oli millään tavalla aidattu ja lapset leikkivät keskenään. En muista, että kukaan olisi koskaan kuollut. Itsekin putosin keinusta kerran naamalleni, kun yritin temppuilla. Sattui, itkin ja viiden minuutin päästä olin koittamassa samaa uudestaan. Vanhempien suusta kuuli usein sanottavan: "Mene, tee, kokeile, satuta itsesi ja opi." Ja meistä jokaikinen oppi. Jotkut hitaammin kuin toiset ja erilaisten sattumusten kautta, mutta oppivat kuitenkin. Jos lapsi ei varhaimpina ikävuosinaan opi hallitsemaan kehoaan, vaan lapsen pitää aina varoa ja joku on aina häntä suojelemassa, motorinen kehitys jää vajavaiseksi.

EU on asentanut tiettyjä normeja ja säädöksiä koskien leikkipuistoja ja uimahyppypaikkoja. Suomi on tietenkin etunenässä noudattamassa niitä. Nyt mietityttääkin: mistä näitä noudattajia ja valvojia oikein sikiää? Ei meidän aikana kukaan vanhemmistakaan pitänyt leikkipaikkoja vaarallisina. Nykyään se tuntuu kuitenkin olevan enemmän poikkeus. Kukkahattutädit valvovat ettei vain pihoilla potkita palloa tai huudeta liian kovaa. Herkän vanhuksen päiväunet saattavat keskeytyä ja nuorisohan voisi olla vaikka ryyppäämässä. Paljon terveellisempää ja parempaa ajankäyttöä.
http://www.hs.fi/kaupunki/Aitaamattomat+leikkipaikat+huolestuttavat+Helsingiss%C3%A4+/a1404359634504

http://perjantaikokki.fi/2014/06/19/mita-jos-hukkuminen-vain-kiellettaisiin/

http://yle.fi/uutiset/kiristyvat_turvamaaraykset_sulkevat_leikkipuistoja__ruusupensaskin_on_lapsille_vaarallinen/7321682?ref=leiki-uu
Ylemmistä linkeistä näette nykyisen tilan ja muutamia nykyisiä sääntöjä. Onnekseni en ole yksin tämän asian kanssa. Joku muukin kommentoi sarkastisesti näitä turhan holhoavia säädöksiä. Missä vaiheessa Suomi lähti tähän mukaan? Kuten perjantaikokin blogista huomaatte, ei Italiassa valvota näitä säädöksiä. Enkä ole muistakaan EU-maista tällaista kuullut. Ja HS:n linkistä huomaatte, kuinka paljon normien noudattaminen maksaa (uuden leikkikentän tekeminen 720 000, leikkikentän osittainen aitaaminen 30 000-70 000, koska aitaakaan ei voi enää nykyään tehdä normaalista lankusta, siitähän saattaa tulla vaikka tikkuja).

Tässä samalla koko ajan mutistessani ja kirotessani ihmisten tyhmyyttä, en voi kuin ajatella, että kuka näistä asioista päättää ja kuka näitä puoltaa? Miksi juuri Suomessa? Tuntuu, että tämä on joku kieltojen luvattu maa. Ja missä vaiheessa näin pääsi käymään?
Toivon, että teksti herätti sinussa ajatuksia, muistoa siitä, kun olit lapsi ja millaista olisi olla lapsi nykyään. Otsassani sykkii pieni raivosuoni aina, kun luen juttua puretuista leikkikentistä ja turhista säädöksistä. Antakaa lastenne kiivetä puissa ja naarmuttaa polvensa. Ei lapsi siihen kuole. Jos käy isompaa haaveria, se paikataan.

Pahoittelen, en voinu vastustaa kiusausta. :)