#EiKiinnosta

"Ei mua kiinnosta", "ei kine", "lol, mihin mä tätä tarviin", "haista paska, et sä voi mua määrätä."

Kuulostaako tutulta? Ei ehkä, mutta ohjaus-, opettaja- ja kasvatustyössä tämä on arkipäivää. Siis ihan oikeasti. Ei tämä ole mitään erikoisluokkien päänauontaa vaan ihan yleisen luokanopettajan arkipäivän päänsärkyä.

Mietin pitkään motivaatiosta kirjoittamista: mikä motivoi, kuka motivoi ja miksi motivoi. En vain löytänyt mitään hyvää keskutelun lähdettä vaan kirjoituksesta olisi tullut lähinnä sosiaalipsykologian terminologian avaamista. Sitten kuulin "opettajan raivoamis" -videosta ja päätin vastoin kaikkea järkeä tietenkin käydä katsomassa sen. Ilmeeni vaihtui epäuskoisuudesta vihaan ja turhautumiseen. Miten tähän tilanteeseen ollaan päästy? Pistän videoon linkin myös tähän, vaikka opettajaa kohtaan se ehkä hieman väärin onkin.
Opettaja raivoaa -video
Tapauksesta valistaminen ja puhuminen on helpompaa, jos lukija on nähnyt kyseisen videon.

Mutta niin, miten tähän on jouduttu? Pakko sanoa, etten ole täysin varma, etenkin kun syitä on monia. Yleinen motivaation puute opiskeluun ja yleissivistykseen, vanhempien välinpitämättömyys lastensa asioihin, internetkulttuurin viihderipulointi, valinnanvapauden liiallisuus... Lista on pitkä. Omasta näkökulmasta isoimmat vaikuttajat ovat juuri viihdekulttuuri ja vanhempien välinpitämättömyys. Myös anomia (lue selvennykseksi: Anomia)
on iso osasyy nykyiseen välinpitämättömyyteen.

Avataan hieman. Viihdekulttuurilla tarkoitan internetin aikakautta, missä verkkoa ei käytetäkkään tiedon etsimiseen tai kommunikointiin, vaan netti on puhtaasti viihdekäyttöön tarkoitettu apuväline. Viihdetieto omaksutaan nopeasti Gifeillä ja minuutin hauskoilla "informaatiopläjäyksillä", joiden todenperäisyyttä ei jakseta tai edes haluta tarkastaa. Kuitataan saatu tieto peukuttamalla ja jakamalla saatu informaatio eteenpäin. Mediakriittisyys loistaa poissaolollaan, kun kenelläkään ei ole tarpeeksi jaksamusta lähteä etsimään tietoa asioiden todenperäisyydestä, koska se on tylsää. Helpompi on vain omaksua saatu tieto miettimättä asiaa sen pidemmälle ja siirtyä seuraavaan minuuttifaktaan.

Tämän takia nykyinen opetussysteemi on omasta mielestä kärsinyt. Viihdeteollisuuteen tottunut lapsi/nuori joutuu pitämään keskittymistä yllä peruskoulussa huimat 45 minuuttia tunnilla, sama kuva saattaakin pysyä taululla sekunnin sijasta monta minuuttia, musiikki ei pauhaa korvilla samalla eikä älypuhelinta yhtäkkiä saakkaan räplätä samaan aikaan. Voidaan puhua jo jonkin sortin keskittymishäiriöstä. Etenkin vanhemmilla opettajilla on vaikeuksia käsittää asioiden tätä laitaa. Seuraa työuupumusta jatkuvasta kasvattamisesta ja ojentamisesta opettamisen sijaan.

Kasvattamisesta päästäänkin sitten siihen kotikasvatuksen ytimeen. Videolla kuullaan, kun tyttö nauraa kovaan ääneen kaverin kanssa "mä näytän tän äidille" ja huutaakin melkein saman tien perään "mitä vittua sä arvostelet meiän vanhempia, ime munaa!" Hmm, luultavasti omalla kohdalla olisin saanut porukoilta selkääni ja mukaani olisi työnnetty jonkunlainen "syvät pahoittelut poikamme idioottimaisesta käytöksestä" -lappu. Meidän aikana hyvin harvalla erikoisluokallakaan oli tällaista käytöstä. Onko siis ihme, että opettaja palaa loppuun ja alkaa meuhkata tunnilla? En puolustele opettajaa, koska myös opettajan käytös oli lapsellista, mutta tuossa tapauksessa on kyse melko varmasti hyvin vakavasta työuupumuksesta. Ja onko ihmekkään jos meno normaalilla tunnilla on lähinnä haistattelusotaa?

Ongelmana kotikasvatuksen moralisoinnissa on se, että vanhempi ei pysty valvomaan lapsensa netin ja vapaa-ajankäyttöä. Ei meidänkään aikana pystynyt samalla tavalla, mutta eipä meillä ollut nettiä kännyköissä. Netin käyttöä oli helpompi valvoa, koska netti oli kotona ja kone oli usein vanhempien. Verkossa oli ylipäänsä paljon vähemmän materiaalia. Nykyään jokaisella on mahdollisuus tuottaa materiaalia nettiin, kuten ylle linkkaamani video osoittaa ja se tuottaa juuri sen ongelman, että informaatiota ja tavaraa on yksinkertaisesti liikaa nuoren ajattelukapasiteetille mediakriittisyydestä puhumattakaan.

Mitä vanhemmat siis voivat tehdä? Jos ei muuta, niin ainakin opettaa käytöstavat kotona, olla aidosti kiinnostunut lapsesta, asettaa rajat ja valvoa että näitä rajoja valvotaan ainakin sitten kotona. Opettajan työ ei ole käytöstapojen läpikäynti, vaan opettaminen. Usein valmennustyössäkin näkee, kun se oma kullanmuru saa käyttäytyä miten päin tahansa ja sehän sitten siirtyy myös työntekijöiden vaivaksi. Pahinta on, jos vanhemmat kuittaavat asian olankohautuksella tai siirtämällä vastuun ohjaajalle. Koska ohjaajan työhän on luonnollisesti opettaa, että vittujen haistattaminen ei ole sopiva tervehdys tunnille tultaessa. Vai onko? Olenko vain tullut vanhaksi? Miettikää nyt samaa missä tahansa asiakaspalvelutyössä, motivoisiko joka aamu nousta töihin, kun koetaan oikeutettuna purkaa omaa turhautumista ja pahaa oloa viattomaan työntekijään.

Mutta siirrytään motivaation läpikäymiseen. Motivaatiota on monenlaista: biologista, ryhmän sisäistä ja yksilöllistä. Usein opetustilanteessa ryhmämotivaatio on keskeisin. Näin se oli jo meidänkin aikana. Luokassa on usein joku "alfaoppilas," jota ryhmä seuraa. Jos alfaa ei kiinnosta, moni muukin kokee asian pitkästyttävänä. Ryhmäpaine on etenkin teineillä iso tekijä. Ryhmään kuuluvuus on iso minäkuvan muokkaaja ja voimaannuttava tekijä koulumaailmassa jaksamisessa.
Yksilön motivaatiota taas muokkaavat omat arvot ja ajatusmaailma. Biologisia motivaattoreita tuskin tarvitsee sen enempää läpi käydä.

Olen oikeasti huolissani nykyisestä yolo-kulttuurista. Etenkin kun se tarkoittaa nuorille lähinnä oman edun ajattelemista ja jatkuvaa perseilyä. En voi väittää, että olisin itse tuon ikäisenä tietänyt tuon taivaallista omista tulevaisuuden suunnitelmista. Erona ehkä vain on se, että jokainen meistä tiesi, että välinpitämättömyydellä on seurauksensa. Monesti kuulee, että "ei mun tarvi osata tätä, kun musta tulee internet-tähti ja tubettaja." Näinhän voi toki tapahtua, mutta en usko että ilman perussivistystä moni näistä tulevaisuuden toivoista pääsee pitkälle. Kuten joku fiksu nuorukainenkin videolla totesi: "En tarvi englantia vittu mihinkää." Noh... niin. Mitäpä tuohon sitten lisäämään.

Miksi julkaisen tämän tekstin? Miksi minua kiinnostaa? Koska luultavasti olen joidenkin nuorten mielestä "kukkahattusetä." Koska olen huolissani. Koska sosiologia ja sosiaalipsykologia, motivaatio ja arvot, koska haluan ymmärtää, mitä täällä tapahtuu. Haluan, että nuoret alkavat ajattelemaan tekojensa seurauksia, että YOLO voi tarkoittaa muutankin kuin välinpitämättömyyttä ja viihtymistä. Miksi viihtyminen ja oppiminen ovat toisensa poissulkevia asioita? Onneksi uusi sukupolvi opettajia tuo aina uusia näkemyksiä ja motivaattoreita tunneille.
       Hyvä vuorovaikutus, kiinnostavaksi muotoiltu opetus ja hyvä opettajan ja oppilaan välinen suhde on omiaan luomaan hyvän ilmapiirin oppimiselle. Kiinnostavuuden puute ei kuitenkaan anna kummallekkaan osapuolelle oikeutta apinanraivoon tai vastapuolen härnäämiseen.

Julkaisen tämän, koska VALISTAMINEN. Jotta saadaan muutos aikaan. Nykyinen "kosketa lasta ja saat potkut" -auktoriteetin irvikuva ei kanna pitkälle etenkään vaikeiden tapauksien kanssa. Vanhemmat tajuavat ehkä että lapselle rajat on rakkautta ja oma Viljami ei olekkaan kullannuppu koulussa tai lapsi ehkä itse tajuaa, että ei vitsi, oonpas ollut perseestä. Asioiden tiedostaminen vie muutosta eteenpäin. Vaikka se tiedostaminen tapahtuisikin Janin kyynisyysblogissa.

Ikinä - #Elämää

(Asiaan liittyvä biisi, johon en saanut thumbnailia toimimaan. :( )

Tuli hirveen pitkä postaus pitkästä aikaa, mutta mun mielestä näistä asioista pitää puhua. Ongelmia ei ratkaista hiljaisuudella. Onneksi en lähtenyt kirjoittamaan tätä tekstiä viime yönä, kun lähinnä kiehuin raivosta.

Koitetaan lähteä taas nostamaan blogi uuteen nousuun. Hyvää loppuviikkoa, muistakaa #KylläKiinnostaa! Jos tuntuu, että blogi onnistui niin saa jakaa. :) Jos taas ei, niin anna palautetta!

#Lihatonlokakuu

Iltaa!

Ihan alkuun pahoittelen pitkää taukoa kirjoittamisesta. En voi edes syyttää mitään muuta kuin omaa laiskuuttani. Olen hyvin pitkälti 6 päivää viikossa valmentamassa ja treenaamassa omiani, joten aika ja jaksaminen kiinnittyy vapaa-ajalla yleensä johonkin täysin aivottomaan ja rentouttavaan ajanvietteeseen. Toisaalta on myös ollut vaikea keksiä aihe, josta kirjoittaisin.

Kuinka moni teistä katsoi Docventuresia? Minä katsoin ja menetin Docventures neitsyyteni tämän kauden aikana. Koskettavia aiheita nykypäivästä ja elämästä ylipäänsä. Te jotka katsoitte Docventuresia tiedätte luultavasti siis myös kampanjan, joka kulkee nimellä "Lihaton lokakuu". Tarkoituksena oli siis olla ilman lihaa kokonainen kuukausi ja päätettiin sitten yhteistuumin tyttöystävän kanssa tarttua härkää sarvista.

Kuun ensimmäiset päivät päässä pyöri alati ajatus: "Mitä syön? Millä korvaan jauhelihan/kanan/kalan?" Tuntuu oudolta muuttaa ruokatottumukset täysin päinvastaiseksi. Onneksi parempi puoliskoni on syönyt kasvisruokaa enemmänkin eikä minun tarvinnut hirveästi vaivata päätäni kaupan kasvishyllyllä. Osakseni jäi lähinnä ostosten kantaminen kassalle ja kotona sitten seurata vierestä ruoan valmistusta. Enhän tiennyt kasvisruoan valmistamisesta tuon taivaallista. Toisin on nyt.

Mitä me sitten syötiin? Jauheliha korvattiin soijalla. Se sitten varmaan olikin se suurin muutos. Ja voin kertoa, että tuskin tulee jauhelihaan paluuta. Kana korvattiin milloin milläkin, mutta sieniä tuli kyllä käytettyä korvikkeena yllättävän paljon. Paprikaa, sipulia, tomaattia, maissia, mysliä, marjoja, pähkinöitä... mitä ikinä keksittiinkin. Muutamana raskaana päivänä syötiin kyllä pakastepizzaa (kasvisvaihtoehtoja tosin!), kun ei vaan jaksettu ruveta kokkailemaan mitään erikoista. Ei aina jaksa.

Kun kuukausi sitten vaihtui marraskuuksi, oli vaikea palata takaisin liharuokiin. Jauhelihaa en ole vieläkään syönyt, kun soijarouhepaketti on halvempi ja kestävämpi vaihtoehto (pussi maksaa n. 3€ ja kestää kuukauden päivät helposti) ja pakko sanoa, että se on myös maistuvampi vaihtoehto jos soijan osaa maustaa oikein. Suosittelen kokeilemaan!
       Tarkoituksenani ei ole yrittää käännyttää ketään vegaaniksi, ei edes kasvissyöjäksi. Syön edelleen lihaa enkä osaisi elää vegaanina. Liikaa ruoan tarkkailua omaan makuuni. Olen vain tyytyväinen siihen, että nykyään on enemmän varaa mistä valita.

Moni tuli kysymään "dieetin" jälkeen fiiliksiä, mikä oli erilaista, oliko helppoa/vaikeaa ja aiotaanko edelleen jatkaa.
      Jos jotain erilaista pitää yrittää huomioida, niin harvemmin tuli syötyä itseään samalla tavalla ähkyyn. Lihan sulattaminen kun tuppaa olemaan ruoansulatukselle paljon raskaampaa kuin kasvisten. Oli myös pirteämpi olo pidempään hedelmien ansiosta. Syön muutenkin jonkun verran hedelmiä, mutta lihattoman aikana koitin lisätä niiden käyttöä ja vaihtelevuutta entisestään. Työkaverit myös kannustivat hankkimaan blenderin. En voi kuin kiittää!

Moni suhtautuu edelleen kasvisruokavalioon varauksella ja turhilla "No tämähän on tällaista pupujen ruokaa, kyllä ihminen tarvitsee lihaa elääkseen", kommenteilla. Voin kertoa, että puolet näistä ihmisistä ei ole koskaan syönyt muuta kasvisvaihtoehtoa kuin sitä salaattia ruuan kylkiäisenä.
      Jos siis yhtään kiinnostaa kokeilla kasvisruokavaliota, vaikka muutaman viikonkin ajan, niin suosittelen!

(Syd Matters - Obstacles)

Katsotaan mitä seuraava teksti tuo tullessaan... :) Hyvää loppuiltaa!

Ps. Tehkää banaanilettuja, aivan älyttömän hyviä!

Väkivaltapuheita ja maahanmuuttoa.

Harmaata huomenta ja hyvää syksyn alkua!

Huh, onpas viimeisimmästä blogitekstistä jo pitkä aika! Muuttopuuhat, työnhaku ja kesän riennot ovat vieroittaneet kirjoituksesta hälyttävän paljon. Mutta ei se mitään, sillä nyt löytyy taas jutun juurta, fiilistä ja ensireaktio ärsyyntymisestä on saatu hillittyä. Islantilainen musiikki auttaa keskittymään ja luo rauhallisuutta aamuun.

Anssi Kela julkaisi vasta tekstin omalla facebook seinällään, missä kertoi näkemyksiensä maahanmuuttajia kohtaan muuttuneen täysin omien lapsiensa myötä. Lyhyesti ja ytimekkäästi Kela ei voisi kuvitellakkaan lähettävänsä apua tarvitsevia maahanmuuttajia takaisin sodan ja hädän keskelle kotimaahansa. On inhimillistä auttaa eikä käännyttää pois apua tarvitsevia.

Maahanmuutto on ollut iso keskustelunaihe Suomen uutispalstoilla, sosiaalisessa mediassa ja hallituksessa. Olen sen verran vähän kiinnostunut varsinaisesta politiikasta, että paneudun sosiaalisen median puoleen tällä tekstillä ja tavallisen tallaajan näkemykseen maahanmuuttoasioista. On luonnollista kyseenalaistaa, millä tämä kaikki maksetaan, kun ollaan velassa jo muutenkin. On luonnollista suhtautua skeptisesti uusiin asioihin (vaikka eihän tämä enää kovin uutta ole, maahanmuuttajia on Suomessa ollut jo vuodesta 1917).

Mutta mikä omaan pieneen mieleeni ei mahdu, on väkivaltapuheet. Vasta äskettäin facebook-kaverini julkaisi uutisen raiskaustapauksesta Helsingissä ja kommentoi asiaa näin: "Nyt olisi kirveelle töitä." ...Anteeksi mitä? Missä vaiheessa ollaan menty takaisin keskiajalle tuomioiden määrittämisessä? Eikä tämä valitettavasti edes ollut ainut tapaus. Näin vastikään gifin, jossa pistettiin vanhaa romua metallinpuristimeen ja joku oli hassun hauskasti ilmaissut, että "Uusi seula maahanmuuttajille? Kovimmat pääsee maihin." Empatiakyvyn puute tuntuu olevan aika vahvana yhteiskunnassa nykypäivänä.

Olisi hauska tietää, että kuka sitä kirvestä sitten oikein heiluttelisi? En usko, että kukaan tuttavani (tai ainakin toivon niin) olisi valmis heiluttelemaan kirvestä ja tappamaan toisia. Miettikää nyt hetki ennen kuin puhutte mitä sattuu. Olisitko oikeasti valmis riistämään lapsen, naisen, miehen tai vanhuksen hengen sen takia, että tämä on tullut Suomeen? Anna ajatuksen hetkeksi aikaa upota. Ei ole mitenkään päin inhimillistä riistää toisen ihmisen henkeä, ei ainakaan minun moraalilla.
        Yleistys on myös hyvin vahvana maahanmuutto keskusteluissa: "Ne vie meidän työt, raiskaa meidän naiset ja hakkaa meidän lapset. Niille maksetaan kaikki mersut ja niillä on kaikki paremmin kun meillä kantasuomalaisilla". En osaa sanoa, kuinka paljon paremmin asiat loppujen lopuksi maahanmuuttajilla on, kun en ole niin paljoa perehtynyt asiaan, mutta niillä muutamalla maahanmuuttaja tutulla ei ainakaan ole yhtään sen helpompaa ollut kuin muillakaan tutuillani.

En mene sanomaan, että kaikkea pitää suvaita. Myönnän, että veri saattaa kohista aina kun luen raiskausuutisia, ryöstöistä ja pahoinpitelyistä, mutta ei se minussa aiheuta "tuolle kuula kalloon heti!" -efektiä. Mikä minä olen päättämään toisen ihmisen hengestä. Omasta mielestäni lait Suomessa raiskauksesta ovat liian pieniä uhrin henkiseen ja fyysiseen ahdinkoon nähden, mutta eikö ihmisen tappaminen mene vähän liiallisuuksiin? Painotan jälleen, että olisitko itse valmis päättämään toisen ihmisen hengen?

Tämä ei ollut poliittinen kannanotto maahanmuuttoon eikä myöskään suvaitkaa kaikkia ja kaikkea -teksti. Väkivaltaisuuksiin ja tappoihin kannustaminen ei omasta mielestäni vain ole mistään lähtökohdasta inhimillistä.

(Seppo Paarma - Harhaanjohtajat)

                                                                               (Myrra Rós - Við Og Við Tvö)

Tavasta poiketen jaan tänään kaksi biisiä. Toivottavasti tämä herätti jälleen ajatuksia. Harjoitetaan inhimillisyyttä ja eletään rauhassa eikös?
Hyvää viikonloppua! :)

Lapsi on terve, kun se leikkii

Ja sehän olisi sitten sunnuntaisen sadepohdiskelun aika!

Työskennellessäni lasten kanssa kamppailen usein ongelman kanssa, johon jokainen teistä varmasti osaa samaistua ainakin jollain tasolla: huonosti käyttäytyvät lapset. Tämän viikon työrupeuma on taas tuonut minut tämän ikuisuusasian äärelle. Mistä huonosti käyttäytyviä lapsia tulee? Yksinkertaisesti huonoista vanhemmista. Tietenkin lapsen kehitykseen voivat vaikuttaa myös kasvuympäristön tapaiset itsestä riippumattomat tekijät, mutta painotetaan tällä kertaa huomio vanhempiin, koska kaikkein suurin vastuu on kuitenkin lapsen vanhemmilla.

Eivätkö vanhemmat sitten huomaa huonokäytöksistä riiviötä? Suodattavatko he kaiken, mitä pieni Kullervo tekee tai päästää suustaan? Periaatteessa kyllä. Entistä enemmän kuulen vanhempien viittaavan tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriöön, josta käytetään tutummin termiä ADHD. Yksinkertaisesti vanhemmat ovat väsyneet ainaiseen tappelemiseen lapsen kanssa ja tämän on annettu voittaa. "Sillä on sellainen keskittyneisyyshäiriö...", toimii usein lausahduksena omalle laiskuudelle ja välinpitämättömälle vanhemmuudelle. Harvemmin kukaan on omaa lastaan käynyt missään tarkastuttamassakaan.

Yhä useammin vanhemmat ulkoistavat omat hommansa töiden jälkeen älylaitteille. Ollaan väsyneitä töiden jälkeen ja lapsen asiat, huolet ja leikkiminen tuntuvat vain aiheuttavan päänsärkyä. Lapsi tarvitsee vanhempien tukea, juttu- ja leikkiseuraa, ei sitä mikään älypuhelin korvaa. Toivoisin tulevien vanhempien ymmärtävän tämän. Jos lapsi hommataan, niin siitä sitten myös pidetään huolta eikä sysätä vastuuta elektroniikalle, isovanhemmille tai kouluille. Ikävä kyllä tätä tapahtuu aina vain useammin. Ei opettajan ole tarkoitus paimentaa apinalaumaa tai opettaa käytöstapoja. Se kuuluu vanhemmille, etenkin kun opettajien auktoriteetti on hyvin pitkälti riisuttu pois.

Toinen mitä en ymmärrä, on niin sanottu "vapaakasvatus". Eli ollaan lasten kavereita eikä vanhempia. Ei kielletä, ei aseteta rajoja. Lapsi tarvitsee rajoja ihan samalla tavalla kuin eläimetkin. Ettehän te anna koirannekaan ulostaa keskelle tietä (tai jos annatte niin hävetkää). Ettehän te itsekään huuda ja riehu kaupassa heittelemässä tavaroita hyllyistä. Huudatteko te pomollenne "turpa kiinni vittu", jos tämä kertoo teille uuden toimintasuunnitelman? Ette luultavasti, mutta näin yksi 6-vuotias lapsi huusi äidilleen kaupassa, kun tämä käski tätä rauhoittumaan. Tässä tapauksessa ei ole kysymys enää lapsen ylivilkkaudesta vaan siitä, että kasvatuksessa on mennyt jotain pieleen. Lapselle pitää asettaa rajat, muuten tästä kasvaa hyvällä varmuudella ärsyttävä ihmisperse. Pahoittelen kielenkäyttöäni.

Keskittyneisyyshäiriö johtuu usein aivojen energiavajeesta. Suomalaisilla lapsilla esiintymisprosentti on jopa 3-6%, mikä nykyaikana voi hyvinkin johtua yökulttuurin painottumisesta myös lapsilla. Lapsien valvomisia ei sen suurempia säädellä ja sitten mietitään, mistä ainaiset oppimisvaikeudet ja väsyminen johtuvat. Muistutan kuitenkin, että lapsella ei välttämättä kuitenkaan ole ahdh:ta vaan tämän yökäyttäytymistä vain kannattaisi muuttaa. Samoin lasten ruokavaliota pitäisi tarkkailla. Energiajuomat, karkki ja limsat eivät ole lapselle terveellisiä eivätkä varmasti ole omiaan parantamaan lapsen unirytmiä tai käytöstä.

Jos päättätte hankkia lapsen, kiinnittäkää tähän huomiota, rakastakaa ja asettakaa rajoja. Älkää tehkö sitä virhettä, minkä monet ovat jo tehneet ja laiminlyökö omia velvollisuuksianne. Lapsenne voi olla ylivilkas, mutta voi tämä olla ihan normaalin riehakas, iloinen ja ärsyttävän uteliaskin. Se on täysin normaalia. Muistakaa että lapsi on terve, kun se leikkii, sairas kun ei osaa lopettaa.

(Foster The People - Pumped Up Kicks)

Kiitän ja kuittaan taas tältä erää ja pohdin jotain rakentavaa tekemistä näin sadepäivälle. Nähdään!

Kuuletko sen?

Iltaa!

Oletteko koskaan kuulleet sitä pientä ääntä pään sisällä, joka sanoo, että tätä ei kannata tehdä tai kannattaa tehdä? Se pienen pieni ääni, joka ei hirveästi häiritse tai muutenkaan vaikeuta elämää. Noh, mitä jos se pieni ääni korvattaisiin kovalla mölinällä, samanlaisella kuin olisit ihmispaljouden keskellä? Jokaisella hetkellä: nukkumaan mennessä, yksinään, seurassa... Alkaako jo ahdistaa? Minua ainakin alkaisi. Pelkkä ajatus äänten kuulemisesta pään sisällä tuntuu suhteellisen ahdistavalta. Tunne on luultavasti aika samanlainen kuin tinnitys. Jos jollain teistä se joskus on ollut tai on, syvät osanottoni. Mutta mitä ajan tällä takaa?

Monet ihmiset kuulevat ääniä päässään. Skitsofreenikot esimerkiksi, jotkut masentuneet; ei tarvitse edes kuulla, kun voi luulla kuulevansa. Miettikääpä siis: joku sanoo teille jotain pahasti, normaali ihminen suhtautuu siihen kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan (tai ei ainakaan jää märehtimään asiaa). Mutta entäpäs jos sanoisitkin pahasti skitsofreenikolle tai muuten vain herkemmälle ihmiselle? Tuloksena saattaa olla, että henkilö ei pysty liikkumaan väkijoukun seassa enää ollenkaan, kun ympärillä puhuvat äänet kalvavat omaa ajatusmaailmaa: kaikki kiinnittävät huomionsa sinuun. Pahimmassa tapauksessa henkilö saattaa kokea tilanteen hyökkäävänä ja puolustautuu agressiivisesti. En hirveän montaa ihmistä ole nähnyt rauhallisena, kun kymmenen osapuolta yrittää vaatia itselleen huomiota huutamalla samaan aikaan toistensa yli.

Olen viime viikon pohtinut eri ihmisten reagointia eri aisteihin, erityisesti kuuloon. Omalla kohdalla voin sanoa vain sen, että kun toinen korva menee tukkoon, niin kaikki ajatukset kohdistuukin sitten siihen korvaan. Sama tinnityksen tai yleisen vinkumisen kanssa. Jos korvat rupeaa yhtäkkiä soimaan, niin vaikea siinä on ajatella mitenkään päin järkevästi.
       Entäs sitten paniikkihäiriöisellä? Paniikkihäiriötä kokeva saattaa kokea riidan tai väenpaljouden niin ahdistavana, että saa kohtauksen. Vain toisen äänensävyn tai monen äänen sekoituksen takia. Miettikää omalle kohdalle, jos joutuisitte elämään jatkuvassa pelossa siitä, että saatatte saada kohtauksen, jossa ette tiedosta omia ajatuksianne tai tekojanne ollenkaan. Puhumattakaan siitä että saisitte kyseisen kohtauksen keskellä vierasta ihmisjoukkoa. Kun jälkikäteen vielä katsotaan sinua rauhoittaneiden ihmisten ilmeitä, niin haluaako ko. ihminen enää sosialisoitua. Vastaus: riippuu ihmisestä. Tähän suhtautuminen on yleensä yksilöllistä. Jokainen reagoi eri tavalla.

Omalla masennuskaudellani oli vaikea ajatella selvästi muiden ihmisten ajatuksia. Olin aina varma, että jos olin väkijoukon keskuudessa, minut otettaisiin silmätikuksi. En nyt onneksi mitään ääniä pääni sisällä kuullut, mutta voin helposti samaistua siihen tunteeseen, että joku koko ajan tarkkailee ja vahtaa selän takana.

Lyhyestä virsi kaunis, tällä kertaa lyhyemmän puoleinen teksti. Halusin vain painottaa sitä, että miten eri ihmiset vastaavat erilaisiin aisteihin. Eli ensikerralla kun sosialisoidut uuden ihmisporukan kanssa, katso miten ihmiset reagoivat eri aisteihin. Joukon hiljaisin ei varmastikkaan halua olla joukon keskipisteenä laulamassa karaokea täpötäydessä baarissa eikä krapulainen varmaan halua herätä sumutorveen. Näin kärjistetysti siis.

Tuossa vielä videoklippi havainnollistamaan, millaista olisi kuulla ääniä pään sisällä. Muutakin kuin sitä pienen pientä omantunnon ääntä aina silloin tällöin. Kuunnelkaa kuullokkeilla, yksin ja jos mahdollista niin silmät kiinni. Tai voitte kokeilla kuunnella monessa eri paikassa. Saatte vähän hajua siitä, miten se vaikuttaa teihin eri ympäristössä.

Kiitos ja kirjoitellaan taas!

Luetunymmärtäminen

Hei!

En ole kirjoitellut taas hetkeen. On ollut muita kiireitä, töitä, harrastuksia, vähän sitä sun tätä. Mutta yksi asia on ollut osana jokaista päivää. Lukeminen. Kuinka moni teistä lukee? Enkä nyt tarkoita mitään abien "luku"loma pänttäystä matikan MAOL-kaavojen parissa. En myöskään puhu äidinkielen pakollisista kirjoista, jotka pitää valita nihkeän suppeasta valikoimasta opettajan kestosuosikkeja, joiden nimetkin saavat kiinnostuksesi lopahtamaan. Ei, puhun kirjoista, jotka olet itse haltioissasi valinnut kirjaston pölyisiltä hyllyiltä jo pelkästään kansikuvan takia. Milloin olet viimeksi lukenut?

Itselläni oli jokunen vuosi takaperin ongelmana lukemisen kanssa lähinnä aika: Päivät koulussa, illat töissä. Rupesin lukemaan iltaisin nukkumaan mennessä. Seuraava ongelma: hyvät kirjat pääsivät loppumaan. Seurasi pitkä tauko lukemisessa, kunnes päädyin kaverin johdattelemana lukemaan englannin kielistä kirjallisuutta. Ensimmäiset 10 sivua tuntuivat oudoilta ja hitailta, kunnes rytmi löytyi ja kirjaan pääsi kunnolla sisälle. Nykyään en luekkaan kirjoja kuin englanniksi ja pääsyynä tähän on harmillisesti fantasiateosten suomennosten laatu ja määrä. Fantasiaa ei vain jakseta kääntää, koska lukukantaa ei ole ja kääntäjät ovat pääasiassa vanhoja ihmisiä, joita fantasia genre tuskin hirveästi kiinnostaa.

Löysin kuitenkin innostukseni lukemiseen uudestaan ja se sai ajattelemaan sitä tosiasiaa, että ihmiset eivät enää lue. Enemmänkin kyseenalaistetaan sitä, miksi luetaan. Lukeminenhan on tosiaan tylsää, koska kaikki koulussa luetut kirjat sisältävät mm. surullisen kuuluisat Sinuhe Egyptiläinen ja Tuntematon sotilas. Kysynpähän vain, että ketä 8-luokkalaista kiinnostaa lukea Suomen sotahistoriaa vapaa-ajallaan? Tuskin hirveän montaa ja itseäni kiinnostaa vielä vähemmän nykyisin. Kummatkin teokset on suunnattu enemmänkin vanhalle yleisölle ja niitä luetaan lähinnä yleissivistyksen vuoksi. Ja se yleissivistyshän saa ihmiset lukemaan eikös vain?

Koululukeminen tukahduttaa lukemisen halun, koska lapsi/nuori ei saa monipuolista luettavaa. Luetaan kreikkalaista proosaa, Suomen sotahistoriaa, kuvitteellista historiaa, kaunokirjallisuutta... Lista on suhteellisen rajallinen. Fiktiivisiä teoksia ei juurikaan tuettu Sinuhen kaltaisia suomalaisia mestariteoksia lukuunottamatta (paino sanalla suomalaisia). Omalla kohdalla fantasia- ja scifi-kirjallisuus toimivat siitä yksinkertaisesta syystä, että todellisuus on liian rajallinen. Jonkun mielestä se saattaa kuulostaa surulliselta, osa täyttää samaa todellisuuden rajallisuutta videopeleillä ja osa on ymmärtänyt saman asian. Todellisuuden rajoitukset saavat minut lukemaan, kokemaan mahdottomia asioita ja näkemään uusia paikkoja. Paikkoja joiden saavuttamiseen ei tarvita tonnikaupalla rahaa.

Ihminen luonnostaankin haluaa paeta todellisuutta: miksi muuten ihminen esimerkiksi juo itsensä humalaan, kuuntelee pirteää musiikkia aamusateessa musiikkia kulkiessaan työpaikalle tai kouluun, pelaa videopelejä, käyttää huumeita yms? Koska ihminen haluaa pakoon todellisuutta tai haluaa muovata sitä. Ihminen haluaa todellisuuteen jotain ylimääräistä, jotain mikä värittää sitä. Itselläni kirjat toimivat erilaisina ulottuvuuksina ja mahdollisuuksina. Kuinka moni voi esimerkiksi väittää, ettei olisi koskaan unelmoinut lentämisestä? Tiedetään, ylitsepääsemätön klisee, mutta olisihan se nyt hienoa.

Tällä kertaa vähän tällainen lyhyempi teksti aamuisen ajattelun tuloksena. Jos jotain teistä kiinnostaa mitä itse luen, pistäkää viestiä niin kerron kyllä mielelläni. Palailkaa te tekemään, mitä ikinä ennen tekstiä teittekään, minä palailen hyvän kirjan ääreen. Hyvät illat!

Miksi lapsesi ei osaa juosta?

Iltaa!

Työttömänä on aikaa miettiä. Ehkä välillä vähän liikaakin omaan makuun. Onneksi on harrastukset ja satunnaiset keikkahommat. Muutama viikko sitten, kun selailin nettiä, silmiini osui artikkeli/kolumni, jossa kirjoittaja huolehti nuorten nykyisestä hiihtämisestä. Nuoret eivätkä lapset osaa eivätkä halua hiihtää. Miksi? Tätä pohtiessani rupesin miettimään ylipäänsä lasten liikunnallisuutta ja sitä kuinka turha huolenaihe lasten hiihdottomuus on. Eiväthän lapset osaa enää edes kunnolla juosta! Avataanpa.

Kuten moni teistä varmaan tietää, valmennan parkouria ja telinevoimistelua vauvasta vaariin ja olen muutenkin lasten ja nuorten kanssa paljon tekemisissä. Aina uuden kauden alussa tuppaa näkemään jos jonkinlaista säätäjää, osaajaa ja hieman hullua osapuolta. Näitä uusia alkuja yleensä yhdistää yksi asia: kaikkien motorinen hallinta on nollassa. Ja tällä kertaa en edes liioittele. Alkulämmittelyssä, kun pyöritellään niveliä ja otetaan vähän lämpöä ylle, osa väsähtää ensimmäisen 10 minuutin kohdalla. Puhumuttakaan siitä, että osalle polvien pyörittäminen tuottaa päänvaivaa ja outoa kompastelua. Tavoitteena olisi opetella esteiden ylitystä, hyppimistä ja voltteja mutta joudutaanki pari ensimmäistä viikkoa keskittymään ihan normaaliin juoksemiseen ja eri raajojen käyttämiseen samaan aikaan.

Mutta ettei teksti jäisi ihan pelkästään tähän, pureudutaan vähän syvemmälle. Miksi nuoret eivät osaa enää juosta, kiivetä tai ylipäänsä hallitse kroppaansa ikäryhmälleen ominaisella tavalla? Mistä motoriikan kärsiminen johtuu? Itselleni tulee ainakin muutama syy mieleen. Ensimmäisenä niinkin iso asia, kuin vanhemmat. Vaihtoehtoisesti vanhemmat kasvattavat lastansa pumpulissa jolloin mikään ei ole sallittua. Lapsihan saattaa vaikka kompastua ja naarmuttaa polvensa. Lasta kielletään käyttämästä liikunnallisia taitojaan, jolloin kehitystä ei tapahdu ja jo perusmotoriikka kärsii.
     Toinen vaihtoehto on, että vanhempaa ei kiinnosta miten lapsi aikaansa viettää. Jos aikuiselle on okei, että lapsi istuu kaikki päivät kotona koneella ja syö mitä sattuu, aikuinen tekee väärin. Aikuisen tehtävänä ei suinkaan ole pistää lasta jokaiseen mahdolliseen iltapäiväkerhoon tai harrastukseen, minkä suinkin huomaa, mutta tietynlaiset rajat on oltava. Jos lapsi istuu kaikki päivät, liikunnallinen kehitys jää tässäkin tapauksessa puolitiehensä ja lapsen on aina vaikeampi ruveta myöhemmällä iällä liikkumaan mahdollisen ylipainonsa takia. Lisäksi liikkumattomuus vaikuttaa siihen, että jokaisen uuden lajin oppiminen on vaikeampaa, kun kaikki fyysiset ominaisuudet ja valmiudet puuttuvat.

Osa syy on myös kouluilla: liikuntaa ei enää harrasteta monipuolisesti. Lajeja ei edes käydä läpi samalla tavalla kuin ennen ja osa sivuutetaan "vähemmän tärkeinä." Miksi joku laji olisi vähemmän tärkeä toisesta, jos se kehittää jotain toista liikunnallista osa-aluetta toista enemmän? Eikö tarkoituksena olisi kuitenkin antaa lapsille mahdollisuus kokeilla erilaisia lajeja, jotta he joskus ehkä vielä innostuisivat liikunnasta? Omana aikanani liikuntaa koulussas harrastettiin monipuolisesti sen takia, että lapset pääsisivät kokeilemaan eri lajeja ja kehittämään motoriikkaansa. Miten se kehittyy, jos valittavina koulun liikuntatunneilla on vain sähly tai jalkapallo (tai oma suosikkini sisäpesäpallo)? Tietenkin on helpompi ohjata lapsille sählyä, kun opettajan itse ei tarvitse tehdä muuta kuin seisoa kentän laidalla katsomassa, että kukaan ei lyö toista.

Suurin syy on kuitenkin lapsilla itsellään. Urheilusta on tullut nössöjen juttu. Sen näkee väistämättä ohjatuilla liikuntatunneilla lasten keskuudessa: se joka haluaa eniten oppia ja kyselee neuvoja, leimataan samantien ja jätetään ryhmän ulkopuolelle. Valmentajille auotaan päätä, alkulämppää kartellaan tulemalla tunnille myöhässä ja sitten kun on tylsä juttu opeteltavana niin voidaan nojailla seinää vasten ja vaihdella paikkaa jonossa.
    Ja koska kaikki sen luultavasti kuitenkin tietävät, niin osasyynähän on tietenkin ainainen koneella istuminen. Nykyään ei mennä enää juoksemaan pihalle. Mennään kaverille pelaamaan. Tai ei sekään ole enää pakollista, kun voidaan pelata netin välityksellä. Tämä tekee nykysukupolvesta laiskan. Lapset oppivat pienestä pitäen pelaamaan ja viettämään aikaa näyttöpäätteen ääressä, kun kyllästyneet vanhemmat antavat huutavalla lapselle tabletin leikkivälineeksi. Myöhemmin tämä siirtyy konsoleihin ja muihin pelivälineisiin ja liikkuminen jää entistä vähemmälle, kun kaveritkaan eivät liiku. Mitä pidempään tämä jatkuu, sitä vaikeampi on lähteä liikkumaan.

Eli henkilölle, joka huolestuit siitä että lapset eivät enää liiku, ongelmat ovat paljon syvemmällä. Jos vaikka keskityttäisiin ensin siihen juoksuun ja sitten vasta siihen sisuun ja suksiin? Jos lisäännytte niin älkää delegoiko omia vastuitanne älypuhelimille ja tableteille. Liikkukaa lapsen kanssa, käykää kokeilemassa eri liikuntamuotoja ja leikkikää yhdessä. Lapsen fyysinen ja motorinen kehitys on paljon vankemmalla pohjalla ja olet luultavasti paljon onnellisemman lapsen vanhempi.

(Foo Fighters - Something From Nothing)

Biisi ei liittynyt nyt mitenkään aiheeseen, mutta ei sen välttämättä tarvikaan. Kiitos erittäin paljon jatkuvasta kannustamisesta ja mielenkiinnosta blogeihin! Ja käykää myös joutessanne katsomassa omia fantasiakirjotuksia osoitteessa http://mielikuvituskliseita.blogspot.fi/.

Kiitos ja jatketaan taas!