#EiKiinnosta

"Ei mua kiinnosta", "ei kine", "lol, mihin mä tätä tarviin", "haista paska, et sä voi mua määrätä."

Kuulostaako tutulta? Ei ehkä, mutta ohjaus-, opettaja- ja kasvatustyössä tämä on arkipäivää. Siis ihan oikeasti. Ei tämä ole mitään erikoisluokkien päänauontaa vaan ihan yleisen luokanopettajan arkipäivän päänsärkyä.

Mietin pitkään motivaatiosta kirjoittamista: mikä motivoi, kuka motivoi ja miksi motivoi. En vain löytänyt mitään hyvää keskutelun lähdettä vaan kirjoituksesta olisi tullut lähinnä sosiaalipsykologian terminologian avaamista. Sitten kuulin "opettajan raivoamis" -videosta ja päätin vastoin kaikkea järkeä tietenkin käydä katsomassa sen. Ilmeeni vaihtui epäuskoisuudesta vihaan ja turhautumiseen. Miten tähän tilanteeseen ollaan päästy? Pistän videoon linkin myös tähän, vaikka opettajaa kohtaan se ehkä hieman väärin onkin.
Opettaja raivoaa -video
Tapauksesta valistaminen ja puhuminen on helpompaa, jos lukija on nähnyt kyseisen videon.

Mutta niin, miten tähän on jouduttu? Pakko sanoa, etten ole täysin varma, etenkin kun syitä on monia. Yleinen motivaation puute opiskeluun ja yleissivistykseen, vanhempien välinpitämättömyys lastensa asioihin, internetkulttuurin viihderipulointi, valinnanvapauden liiallisuus... Lista on pitkä. Omasta näkökulmasta isoimmat vaikuttajat ovat juuri viihdekulttuuri ja vanhempien välinpitämättömyys. Myös anomia (lue selvennykseksi: Anomia)
on iso osasyy nykyiseen välinpitämättömyyteen.

Avataan hieman. Viihdekulttuurilla tarkoitan internetin aikakautta, missä verkkoa ei käytetäkkään tiedon etsimiseen tai kommunikointiin, vaan netti on puhtaasti viihdekäyttöön tarkoitettu apuväline. Viihdetieto omaksutaan nopeasti Gifeillä ja minuutin hauskoilla "informaatiopläjäyksillä", joiden todenperäisyyttä ei jakseta tai edes haluta tarkastaa. Kuitataan saatu tieto peukuttamalla ja jakamalla saatu informaatio eteenpäin. Mediakriittisyys loistaa poissaolollaan, kun kenelläkään ei ole tarpeeksi jaksamusta lähteä etsimään tietoa asioiden todenperäisyydestä, koska se on tylsää. Helpompi on vain omaksua saatu tieto miettimättä asiaa sen pidemmälle ja siirtyä seuraavaan minuuttifaktaan.

Tämän takia nykyinen opetussysteemi on omasta mielestä kärsinyt. Viihdeteollisuuteen tottunut lapsi/nuori joutuu pitämään keskittymistä yllä peruskoulussa huimat 45 minuuttia tunnilla, sama kuva saattaakin pysyä taululla sekunnin sijasta monta minuuttia, musiikki ei pauhaa korvilla samalla eikä älypuhelinta yhtäkkiä saakkaan räplätä samaan aikaan. Voidaan puhua jo jonkin sortin keskittymishäiriöstä. Etenkin vanhemmilla opettajilla on vaikeuksia käsittää asioiden tätä laitaa. Seuraa työuupumusta jatkuvasta kasvattamisesta ja ojentamisesta opettamisen sijaan.

Kasvattamisesta päästäänkin sitten siihen kotikasvatuksen ytimeen. Videolla kuullaan, kun tyttö nauraa kovaan ääneen kaverin kanssa "mä näytän tän äidille" ja huutaakin melkein saman tien perään "mitä vittua sä arvostelet meiän vanhempia, ime munaa!" Hmm, luultavasti omalla kohdalla olisin saanut porukoilta selkääni ja mukaani olisi työnnetty jonkunlainen "syvät pahoittelut poikamme idioottimaisesta käytöksestä" -lappu. Meidän aikana hyvin harvalla erikoisluokallakaan oli tällaista käytöstä. Onko siis ihme, että opettaja palaa loppuun ja alkaa meuhkata tunnilla? En puolustele opettajaa, koska myös opettajan käytös oli lapsellista, mutta tuossa tapauksessa on kyse melko varmasti hyvin vakavasta työuupumuksesta. Ja onko ihmekkään jos meno normaalilla tunnilla on lähinnä haistattelusotaa?

Ongelmana kotikasvatuksen moralisoinnissa on se, että vanhempi ei pysty valvomaan lapsensa netin ja vapaa-ajankäyttöä. Ei meidänkään aikana pystynyt samalla tavalla, mutta eipä meillä ollut nettiä kännyköissä. Netin käyttöä oli helpompi valvoa, koska netti oli kotona ja kone oli usein vanhempien. Verkossa oli ylipäänsä paljon vähemmän materiaalia. Nykyään jokaisella on mahdollisuus tuottaa materiaalia nettiin, kuten ylle linkkaamani video osoittaa ja se tuottaa juuri sen ongelman, että informaatiota ja tavaraa on yksinkertaisesti liikaa nuoren ajattelukapasiteetille mediakriittisyydestä puhumattakaan.

Mitä vanhemmat siis voivat tehdä? Jos ei muuta, niin ainakin opettaa käytöstavat kotona, olla aidosti kiinnostunut lapsesta, asettaa rajat ja valvoa että näitä rajoja valvotaan ainakin sitten kotona. Opettajan työ ei ole käytöstapojen läpikäynti, vaan opettaminen. Usein valmennustyössäkin näkee, kun se oma kullanmuru saa käyttäytyä miten päin tahansa ja sehän sitten siirtyy myös työntekijöiden vaivaksi. Pahinta on, jos vanhemmat kuittaavat asian olankohautuksella tai siirtämällä vastuun ohjaajalle. Koska ohjaajan työhän on luonnollisesti opettaa, että vittujen haistattaminen ei ole sopiva tervehdys tunnille tultaessa. Vai onko? Olenko vain tullut vanhaksi? Miettikää nyt samaa missä tahansa asiakaspalvelutyössä, motivoisiko joka aamu nousta töihin, kun koetaan oikeutettuna purkaa omaa turhautumista ja pahaa oloa viattomaan työntekijään.

Mutta siirrytään motivaation läpikäymiseen. Motivaatiota on monenlaista: biologista, ryhmän sisäistä ja yksilöllistä. Usein opetustilanteessa ryhmämotivaatio on keskeisin. Näin se oli jo meidänkin aikana. Luokassa on usein joku "alfaoppilas," jota ryhmä seuraa. Jos alfaa ei kiinnosta, moni muukin kokee asian pitkästyttävänä. Ryhmäpaine on etenkin teineillä iso tekijä. Ryhmään kuuluvuus on iso minäkuvan muokkaaja ja voimaannuttava tekijä koulumaailmassa jaksamisessa.
Yksilön motivaatiota taas muokkaavat omat arvot ja ajatusmaailma. Biologisia motivaattoreita tuskin tarvitsee sen enempää läpi käydä.

Olen oikeasti huolissani nykyisestä yolo-kulttuurista. Etenkin kun se tarkoittaa nuorille lähinnä oman edun ajattelemista ja jatkuvaa perseilyä. En voi väittää, että olisin itse tuon ikäisenä tietänyt tuon taivaallista omista tulevaisuuden suunnitelmista. Erona ehkä vain on se, että jokainen meistä tiesi, että välinpitämättömyydellä on seurauksensa. Monesti kuulee, että "ei mun tarvi osata tätä, kun musta tulee internet-tähti ja tubettaja." Näinhän voi toki tapahtua, mutta en usko että ilman perussivistystä moni näistä tulevaisuuden toivoista pääsee pitkälle. Kuten joku fiksu nuorukainenkin videolla totesi: "En tarvi englantia vittu mihinkää." Noh... niin. Mitäpä tuohon sitten lisäämään.

Miksi julkaisen tämän tekstin? Miksi minua kiinnostaa? Koska luultavasti olen joidenkin nuorten mielestä "kukkahattusetä." Koska olen huolissani. Koska sosiologia ja sosiaalipsykologia, motivaatio ja arvot, koska haluan ymmärtää, mitä täällä tapahtuu. Haluan, että nuoret alkavat ajattelemaan tekojensa seurauksia, että YOLO voi tarkoittaa muutankin kuin välinpitämättömyyttä ja viihtymistä. Miksi viihtyminen ja oppiminen ovat toisensa poissulkevia asioita? Onneksi uusi sukupolvi opettajia tuo aina uusia näkemyksiä ja motivaattoreita tunneille.
       Hyvä vuorovaikutus, kiinnostavaksi muotoiltu opetus ja hyvä opettajan ja oppilaan välinen suhde on omiaan luomaan hyvän ilmapiirin oppimiselle. Kiinnostavuuden puute ei kuitenkaan anna kummallekkaan osapuolelle oikeutta apinanraivoon tai vastapuolen härnäämiseen.

Julkaisen tämän, koska VALISTAMINEN. Jotta saadaan muutos aikaan. Nykyinen "kosketa lasta ja saat potkut" -auktoriteetin irvikuva ei kanna pitkälle etenkään vaikeiden tapauksien kanssa. Vanhemmat tajuavat ehkä että lapselle rajat on rakkautta ja oma Viljami ei olekkaan kullannuppu koulussa tai lapsi ehkä itse tajuaa, että ei vitsi, oonpas ollut perseestä. Asioiden tiedostaminen vie muutosta eteenpäin. Vaikka se tiedostaminen tapahtuisikin Janin kyynisyysblogissa.

Ikinä - #Elämää

(Asiaan liittyvä biisi, johon en saanut thumbnailia toimimaan. :( )

Tuli hirveen pitkä postaus pitkästä aikaa, mutta mun mielestä näistä asioista pitää puhua. Ongelmia ei ratkaista hiljaisuudella. Onneksi en lähtenyt kirjoittamaan tätä tekstiä viime yönä, kun lähinnä kiehuin raivosta.

Koitetaan lähteä taas nostamaan blogi uuteen nousuun. Hyvää loppuviikkoa, muistakaa #KylläKiinnostaa! Jos tuntuu, että blogi onnistui niin saa jakaa. :) Jos taas ei, niin anna palautetta!